Liigakarsinta palaa jalkapalloon

20.10.2014 22:54
Kuva: Katja Juurikko
Pelit venyvät pidemmälle syksyyn, kun karsinta palaa miesten jalkapalloliigaan ensi kaudella.
Pelit venyvät pidemmälle syksyyn, kun karsinta palaa miesten jalkapalloliigaan ensi kaudella.

Karsinta palaa miesten jalkapalloliigaan ensi kaudesta alkaen. Palloliiton hallitus päätti, että liigan viimeistä edellinen ja Ykkösessä toiseksi sijoittunut karsivat liigapaikasta.

Liittohallitus perustelee ”muutoksen tuovan molempiin sarjoihin enemmän panosta ja yleisöä kiinnostavia otteluita kauden loppuun saakka”.

Palloliiton puheenjohtajalle Pertti Alajalle tämä on tärkeä pointti.

— Uskon, että saadaan mielettömiä pelejä, Alaja innostuu ja kertoo ollevansa iloinen päätöksestä.

Kouvolassa uudistus ei aiheuttanut hämminkiä. MyPan toiminnanjohtaja Marco Manso ei ollut yllättynyt Palloliiton päätöksestä.

— MyPa kunnioittaa liiton päätöstä. Aiomme pelata sääntöjen mukaan. Toivottavasti olemme ensi kaudella korkeammilla sijoituksilla kuin 11.

Mansoa huolettaa uudistuksessa ainoastaan pelien venyminen liian pitkälle syksyyn.

— Jos kentillä ja katsomoissa on metri lunta, saapuuko yleisöä paikalle? Manso miettii.