Kotieläinpihalla riittää hommia työttömille

2.8.2015 16:24
Kuva: Lumikki Haaja
2-vuotias Luca Rinnelä syöttää Toivotassun kaneille porkkanoita. Takana Hilkka Tiinonen.
2-vuotias Luca Rinnelä syöttää Toivotassun kaneille porkkanoita. Takana Hilkka Tiinonen.

Viime vuonna avattu Elimäellä toimiva kotieläinpiha Toivotassu on työllistänyt tänä kesänä jo lähes 30 henkeä.

— Palkkatuella meillä on ollut 26 työntekijää ja heidän lisäkseen kaksi kuntouttavan työtoiminnan asiakasta, kertoo Kouvolan seudun työttömien projektipäällikkö Hilkka Tiinonen.

Työttömät ovat päässeet tilalla hoitamaan eläimiä, kunnostamaan paikkoja ja rakentamaan aitauksia. Tiinosen mukaan lähes kaikki on tehty itse. Esimerkiksi kahvion seinällä komeilevat taulut ovat erään työntekijän maalaamia.

Kotieläinpihalla on riittänyt kävijöitä tänäkin kesänä.

— Asiakkaita on ollut noin 2 000 sen jälkeen, kun toukokuun lopussa avasimme, Tiinonen kertoo.

Juulia Järvenpää