Galleria Pato esittelee metalligrafiikan mullistusta

6.1.2016 8:03
Kuva: Katja Juurikko
Erkki Hussi auttaa grafiikkanäyttelyn ripustuksessa. Näyttelyssä on esillä muun muassa Kirsi Neuvosen teos Perulainen kukkaistyttö (akvatinta, kuivaneula, 1991).
Erkki Hussi auttaa grafiikkanäyttelyn ripustuksessa. Näyttelyssä on esillä muun muassa Kirsi Neuvosen teos Perulainen kukkaistyttö (akvatinta, kuivaneula, 1991).
Pekka Parviaisen litografia Pacem (2015).

Suuri uudistaja, joka on säilyttänyt asemansa. Näin luonnehtii kulttuurineuvos Eero Niinikoski taidegraafikko Kirsi Neuvosta. Taiteilijan uudistushenkisyys näkyy hänen mielestään teosten väreissä, suurikokoisuudessa ja fantasiatyyppisissä aiheissa.

Galleria Padossa avautuu tänään keskiviikkona Peilikuvia-näyttely, joka esittelee UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiön kokoelmiin kuuluvaa metalligrafiikkaa lähinnä 1980-luvulta. Pienikokoisen ja mustavalkoisen grafiikan rinnalle alkoi tuolloin syntyä suuria, värikkäitä teoksia. Samalla esittävien aiheiden rinnalle nousi abstraktia ilmaisua.

Näyttelyn ovat rakentaneet Niinikoski ja Amanda Hyökki, joka pitää mainostoimistoa Taideruukissa sekä auttaa näyttelyiden järjestämisissä ja ripustuksissa. Esillä on 24 työtä 10 taiteilijalta. Neuvonen on yksi näyttelyn taiteilijoista.

— Mukana on teoksia muun muassa Outi Heiskaselta, Pentti Kaskipurolta, Esa Riipalta ja Elina Luukaselta, Kulttuurisäätiön puheenjohtajana toimiva Niinikoski listaa.

Pato Klubilla puolestaan avautuu Pekka Parviaisen grafiikkanäyttely Presence, joka esittelee helsinkiläisen kuvataiteilijan litografioita. Esillä on kymmenkunta luonto- ja ihmisaiheista työtä.

Peilikuvia-näyttely Galleria Padossa ja Pekka Parviaisen litografianäyttely Presence Pato Klubilla Kuusankosken Taideruukissa 31.1. asti. Avajaiset tänään keskiviikkona kello 15.

Lue lisää päivän lehdestä tai Kouvolan Sanomien mobiilisovelluksesta.

Anne Penttinen