Juujärvi: Mestis on tasokas sarja, mutta isoista peleistä on jo pulaa

8.1.2016 8:57
Kuva: Katja Juurikko
Juha Juujärvi arkistokuvassa KooKoon valmentajana vuonna 2012.
Juha Juujärvi arkistokuvassa KooKoon valmentajana vuonna 2012.

Mitä kuuluu jääkiekon Mestikselle? KooKoon noustua Liigaan sarjan seuraaminen on Kouvolassakin jäänyt vähemmälle. Hyvää kuuluu, sanoo KooKoon mestariksi valmentanut ja Lempäälän Kisaa nykyään luotsaava Juha Juujärvi.

— Urheilullisesti tämä on hyvä sarja, ja tuomaritkin ovat olleet erittäin hyviä. Selkeästi on menty eteenpäin, Juujärvi kiittelee.

Toisaalta Sportin, KooKoon ja kohta Jukurienkin liiganousun myötä sarjasta on poissa kohta kolme isoa seuraa.

— Kun isot seurat ovat jääneet pois, se näkyy vähän huippupelien puutteena. Sarja on kuitenkin ollut tasaisempi. Jukurit on tosin ottanut oman paikkansa. Se pystyy houkuttelemaan pelaajia liigastatuksellaan, Juujärvi näkee.

Mestiksestä puhutaan yhä kasvattajasarjana, ja sitähän se tietysti onkin. Muutos on kuitenkin nähtävissä: KooKoonkin rosterista löytyi viimeisillä Mestis-kausilla paitsi kykyjä, myös kokemusta. Ihan eri tavalla kuin Mestiksen pahimman näivettymisen aikana 2000-luvulla.

Myös LeKin kokoonpanossa on nähty 570 liigapelin Miikka Männikkö, yli 800 ottelua Liigassa ja Ruotsin liigassa tahkonnut Pasi Puistola ja vajaan 200 liigapelin Antti Mäkilä.

Liigan laajentuminen ei silti voi olla näkymättä. Kun ensi kaudella Sport, KooKoo ja Jukurit pelaavat kaikki Liigaa, on liigapelaajia vähintään 50—60 enemmän kuin kolme vuotta sitten, vaikka mukaan lasketaan Jokerien lähtö KHL:ään.

Lisäyksestä osa tulee ulkomailta, mutta suurin osa Mestiksestä.

— Enemmän tämä on mennyt tasaiseen nuorten pelaajien kamppailuun, vertaa Juujärvi kuluvaa Mestis-kautta aiempiin.

Mestis-joukkueiden katsojakeskiarvot syyskaudella

Jukurit 1546

TUTO Hockey 1471

Jokipojat 1380

RoKi 1057

SaPKo 923

Hermes 875

Hokki 803

Kiekko-Vantaa 547

Peliitat 531

KeuPa HT 487

JYP-Akatemia 373

LeKi 281

Tapani Olkku