KooKoon Mattila: Pitkästä aikaa pelasimme tavalla, jolla voi pärjätä

15.1.2016 22:44
Kuva: Katja Juurikko
HIFK:sta lainattu maalivahti Kevin Lankinen jätti tappiosta ja takaiskumaaleista huolimatta tyylikkään rauhallisen kuvan työskentelystään KooKoon tolppien välissä.
HIFK:sta lainattu maalivahti Kevin Lankinen jätti tappiosta ja takaiskumaaleista huolimatta tyylikkään rauhallisen kuvan työskentelystään KooKoon tolppien välissä.

Sairauslomalta palannut KooKoon päävalmentaja Petri Mattila tiivisti perjantaisesta KalPa-ottelusta olennaisen toteamalla, ettei joukkuetta voi moittia yrittämisen puutteesta.

— Pitkästä aikaa pelasimme tavalla, jolla tässä sarjassa voi pärjätä. Tämä oli joukkueelta kova puristus oikeanlaiset haalarit päällä. Pelissä näkyi kuitenkin se, ettei meillä ole ollut viime päivinä riittävästi hyviä päiviä, jotta johto olisi kantanut loppuun asti, Mattila viittasi viimeaikaisiin loukkaantumishuoliin ja alivoimapelin ankeuteen.

Tappiollisissa SaiPa- ja Lukko-otteluissa vastustajat olivat pöllyttäneet KooKoon maaliverkkoa karskisti peräti seitsemän kertaa kahdeksasta tilanteesta! KooKoon alivoimanelikko oli siis onnistunut jynssäämään pois vain yhden jäähyn. KalPaa vastaan kouvolalaismiehistö selvitti kuitenkin kaikki neljä rangaistustaan.

— Meillä oli sitä ennen yhdeksän ottelun jakso, jossa alivoimaprosentti oli 90, mutta sitten se nytkähti urakalla. Sen jälkeen on iso työ tulla takaisin ja löytää alivoimaan tarvittava tatsi ja rohkeus, Mattila muistutti.

Voittomaalikisassa KalPan maalarit olivat edellisen KooKoo-vierasvoiton sankarit Mikael Ruohomaa ja Jesse Mankinen. Maalilla Eero Kilpeläinen masensi KooKoosta varsinaisella peliajalla edukseen esiintyneet Josh Greenin (1+1) ja Juha-Pekka Haatajan (0+1).

Tapio Ahlroth