Kommentti: Kybersota ja baby-tank sopisivat suomalaisalokkaan vartalolle

16.1.2016 15:10

Uutisen mukaan Venäjän valtion asevientiyhtiö Rosoboronexport on ryhtynyt kaupittelemaan uutta taistelurobottijärjestelmää. Baby-tankiksikin kutsuttu Uran-9 on tarkoitettu tiedusteluun, tulitukeen ja terrorismin vastaiseen toimintaan.

Paljonkohan ne robotit maksaisivat ja saisiko niitä mahdollisesti Suomenkin armeijan käyttöön? Tarvetta olisi. Uran-9:n nimittäin sopisi erittäin hyvin suomalaisen varusmiehen ja reserviläisen vartalomalliin. Sillä sodittaessa ei tarvitsisi juosta eikä punnerrella vaan riittäisi kun istuen pyörittelisi joystickiä ohjausajoneuvosta, minkä suomalaiset nuoret miehet tunnetusti osaavat mainiosti.

Varusmiespalveluksensa aloittavien asevelvollisten keskimääräinen kunto huononee tasaisesti. Turun Sanomien (14.1.) haastattelema liikuntapäällikkö majuri Heikki Koski Pääesikunnasta on jo huolestunut sotilaidemme toimintakyvystä niin palveluksen kuin siviilitöidenkin osalta.

Numerot puhuvat puolestaan. Kahdenkymmenen viime vuoden aikana uusien alokkaiden keskipituus on pysynyt ennallaan 179 sentissä, mutta keskipaino on noussut noin 10 prosenttia 70,8 kilosta 77,6 kiloon. Cooperia jaksetaan ravata nykyisin yli 300 metriä vähemmän kuin 1970-luvulla. Myös lihaskunto on päässyt heikentymään.

Majurin huolen ymmärtää, mutta minkä asialle voi. Kehityksen pyörää on vaikeaa kääntää, vaikka kuinka käskisi ja huutaisi. Läski on ikuista.

Baby-tankin kehittäjien tavoin nyt tarvitaan murehtimisen sijaan uudenlaista ajattelua. Nykyaikaisissa sodankäyntitavoissa tällä hetkellä haitalta näyttävän ominaisuuden voi yrittää kääntää hyödyksi. Voimakkaasti kehittyneillä istumalihaksilla on kybersodassa käyttöä ihan toisella tavalla kuin juoksuhaudoissa tai metsissä ryynätessä. Tosin poterossa istuessa läski voi lämmittää mukavasti.

Ja jos ei hävittäjälentokoneeseen mahdu istumaan, niin käytetään lennokkeja. Niitäkin on jo saatavissa.

Lihaskunnon tarpeenkin kanssa on vähän niin ja näin. Komennosta ”Nettiyhteys pura ja kokoa!” selviää hyvin ilman voimanostajan hauista.

Markku Kumpunen

markku.kumpunen@kouvolansanomat.fi

Kirjoittaja on mielipidetoimittaja.