Sukitus valtaa alaa omakotitalojen viemäriremonteissa

25.1.2016 6:30
Kuva: Katja Juurikko
Kouvolalainen Seppo Vatanen seuraa, kun Teemu Puolakka säätää viemärikameraa. Vatasen omakotitalon viemäreiden sukitus alkoi viime viikon maanantaina ja urakka valmistui perjantaina.
Kouvolalainen Seppo Vatanen seuraa, kun Teemu Puolakka säätää viemärikameraa. Vatasen omakotitalon viemäreiden sukitus alkoi viime viikon maanantaina ja urakka valmistui perjantaina.

Yhä useampi taloyhtiö valitsee perinteisen putkiremontin sijasta pinnoitusremontin.

Pinnoitusremonteissa viemärit voidaan korjata monella eri tavalla: pinnoittamalla, ruiskuvalamalla, sukittamalla tai sujuttamalla.

Sukituksessa vanhan putken sisälle tehdään uusi saumaton viemärilinja. Sukituksia on tekniikan kehittyessä alettu tehdä viime vuosina myös omakotitaloihin.

Sukituksessa vanhan putken sisälle ammutaan epoksilla kyllästetty huopasukka. Kun sukka kovettuu, samalla muodostuu uusi putki vanhan putken sisälle.

Kouvolan Isännöintikolmion toimitusjohtaja Vesa Tamminen sanoo, että kerros- ja rivitaloissa viemäristön sukittaminen on pääsääntö.

— Sukituksessa ei tarvitse repiä lattioita auki. Lähes kaikki haluavat nykyään hoitaa putkiremontin tällä tavalla.

Perinteisten putkiremonttien puolustajat muistuttavat, että vaikka remontti on suuritöisempi ja näin kalliimpi, täydellisessä remontissa on mahdollisuus parantaa asumismukavuutta ja uusia esimerkiksi kylpyhuone kokonaan.

Omakotitalojen viemäristöjen sukituksiin erikoistunut Pohjolan LVIturva toimii myös Kouvolan seudulla.

Remonttiedustaja Teemu Puolakka sanoo, että remonttimenetelmän yleistyessä myös luottamus on kasvanut.

— Harva enää epäilee esimerkiksi sukituksen kestävyyttä.

Janne Rönkkö