Kairosta Kouvolaan kotoutunut Ashraf Benyamin pelkää ensi kesää

7.2.2016 12:45 | Päivitetty: 8.2.2016 10:15
Kuva: Katja Juurikko
Ashraf Benyamin perää tiukkoja otteita naisia ahdistelevia maahanmuuttajia kohtaan.
Ashraf Benyamin perää tiukkoja otteita naisia ahdistelevia maahanmuuttajia kohtaan.

Egyptiläinen Ashraf Benyamin tekee muuttoa Kairosta Kouvolaan, vaimonsa kotikaupunkiin. On tammikuu vuonna 1996.

Vaimo varoittaa, että Suomen talvi voi olla kova. Benyamin ostaa järeimmän takin, jonka kairolaisista kaupoista saattaa löytää.

Vaimo repeää nauruun. Hän nimeää takin kesäpusakaksi.

— Eihän se riittänyt mihinkään, Benyamin sanoo nyt.

Egyptiläispalttoon päälle piti pukea Kouvolassa kolme muuta.

Lääkäri Ashraf Benyamin riisuu työvaatteensa, maskinsa ja suojakäsineensä Pohjois-Kymen sairaalassa Poksissa tammikuussa 2016. Hän pukeutuu villaan, fleeceen ja goretexiin, nousee pyörän satulaan ja polkee neljän kilometrin matkan kotiinsa.

Lastentarhanopettajana työskentelevän vaimon lisäksi kodin jakaa lukiossa oleva kuopus. Kaksi vanhinta lasta opiskelevat jo yliopistossa muilla paikkakunnilla.

Benyamin on kotoutunut Suomeen täydellisesti, ja hän viihtyy täällä erinomaisesti.

Tarkemmin sanottuna hän on viihtynyt tähän saakka.

Viime aikoina Benyaminista on alkanut tuntua siltä, ettei hän ehkä sittenkään halua asua Suomessa.

— Olemme vaimon kanssa pohtineet jopa muuttoa Uuteen-Seelantiin.

Syynä on maahanmuutto.

Sohagin kaupungissa Etelä-Egyptissä syntynyt Benyamin tiesi jo pikkupoikana haluavansa lääkäriksi.

Egyptissä haetaan opiskelemaan lääketiedettä lukion päättötodistuksen arvosanojen perusteella. Motivoitunut Benyamin pani kaiken peliin.

— Lukion viimeisenä vuonna pänttäsin jopa 15 tuntia päivässä.

Opiskelupaikka Kairon yliopistossa heltisi ensi yrittämällä.

Benyamin valmistui lääkäriksi ja suoritti asepalveluksen Egyptissä. Vaimoonsa hän tutustui opiskeluaikanaan, kun tämä oli Egyptissä vapaaehtoistyössä.

Perhe olisi voinut jäädä Egyptiinkin, mutta valitsi Suomen. Täällä vaimon olisi helpompi elää kuin Pohjois-Afrikassa.

Suomeen tullessaan Benyamin tiesi, että hän joutuisi ponnistelemaan löytääkseen paikkansa. Se ei pelottanut häntä.

— Minulla oli äärimmäisen kova motivaatio. Tiesin, että minun on sopeuduttava kieleen, kulttuuriin, ihmisiin ja säähän.

Voidakseen toimia lääkärinä Suomessa hänen piti suorittaa sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran määräämä harjoittelu ja suomenkieliset tentit.

Suomi oli juuri hitaasti nousemassa 1990-luvun alun lamasta. Myös lääkäreitä oli paljon työttömänä.

— Ulkomaalaiset eivät olleet tervetulleita. Sairaalat eivät huolineet minua edes ilmaiseksi.

Lopulta Etelä-Karjalan keskussairaala otti Benyaminin harjoitteluun. Puolikielisen egyptiläisen ilmestyminen sairaalaan jakoi työyhteisön kahtia.

— Jotkut kollegoista olivat hyvin avuliaita. Toiset katsoivat, että mikä kärpänen tuo on.

Hänen mielestään kysymys ei ollut rasismista. Hän ei tuntenut itseään torjutuksi ihmisenä.

— Osa kollegoista piti minua turhana, kun en osannut kieltä. Ehkä he myös pelkäsivät, että pilaan sairaalan maineen.

Benyamin otti kielen haltuun nuoruusvuosilta tutulla menetelmällä: takapuoli tuoliin ja nenä kirjaan. Myös perhe tarjosi apua.

Kahdessa vuodessa Benyamin suoritti kaikki tarvittavat tentit, harjoittelut ja kielikokeet ja sai oikeuden harjoittaa lääkärin ammattia myös Suomessa. Sittemmin hän on valmistunut sekä yleislääketieteen että naistentautien erikoislääkäriksi.

Nyt hän on ylilääkärinä Pohjois-Kymen sairaalan naistentautien poliklinikalla. Lisäksi hän pitää yksityisvastaanottoa.

Benyamin on tyytyväinen omaan yksikköönsä Poksissa. Työvoimaa on riittävästi, ja osaaminen kestää kriittisenkin tarkastelun.

Sairaalan tiloja hän sen sijaan moittii ahtaiksi ja epäkäytännöllisiksi. Kouvolaan on hänestä välttämätöntä saada uusi sairaala.

— Mutta ensin on selvitettävä, mitä sotesta meille seuraa.

Tulee mitä tulee, Kouvolassa on Benyaminin mielestä säilytettävä ympärivuorokautinen päivystys.

— On kohtuutonta, jos korvakipuisen lapsen kanssa on lähdettävä jostakin Pohjois-Valkealasta Kotkaan. Edes kehitysmaissa päivystykseen ei ole aina yhtä pitkä matka.

Terveydenhuollon säästöt närästävät Benyaminia. Hänestä on väärin, että samaan aikaan kun sairaansijoja karsitaan niin, että potilaita joudutaan sijoittamaan jopa kylpyhuoneisiin, rahaa löytyy vaivatta uusiin vastaanottokeskuksiin.

Benyamin perää Suomen päättäjiltä kriittisyyttä maahanmuuttoa kohtaan.

Todellisessa hädässä olevat tunnistaa hänen mukaansa siitä, että he ovat nöyriä ja kiitollisia.

— Hädässä olevia tulee auttaa. Ne, joille annettu ruoka tai asunto ei kelpaa, eivät ole hädässä.

Benyamin vaatii jämäkkyyttä rikoksiin syyllistyneiden maahantulijoiden kohteluun.

— Rikollinen ei ole turvapaikanhakija. Hän on rikollinen. On eri asia olla suvaitsevainen kuin tyhmä.

Rikollisten lisäksi hän sulkisi rajat kaikilta ilman viisumia ja monen turvallisen maan kautta tulevilta.

Lähi-idän kulttuurin tuntevana Benyamin on huolissaan siitä, miten massamaahanmuutto vaikuttaa naisten ja tyttöjen turvallisuuteen Suomessa.

Miesten harjoittama naisten joukkoahdistelu, arabiaksi taharrush gamae, istuu hänen mukaansa tiukasti Lähi-idän kulttuurissa, ja siitä on saatu esimakua myös Euroopassa.

Benyamin on vakuuttunut siitä, ettei ahdistelu lopu valistuksen keinoin. Se loppuu vasta, kun siihen puututaan kovalla kädellä, tekijöitä rangaistaan ja heidät karkotetaan maasta.

— Kun näin toimitaan kymmenessä tapauksessa, se loppuu, lupaan sen. Sanat eivät ikävä kyllä riitä.

Kovilla otteilla alkaa Benyaminin mukaan olla kiire. Pian on kesä, ja kaupunki täyttyy kevyesti pukeutuneista naisista. Samoja katuja tallaavat tuhannet muualta tulleet nuoret miehet, jotka eivät ole nähneet paljasta naisen ihoa kuin ehkä internetissä.

— Jos viestiä ei saada perille ennen kesää, käsillä on katastrofi.

Benyamin toivoo, että Suomen viranomaiset malttaisivat kuunnella hänen kaltaisiaan, jotka tuntevat molemmat kulttuurit.

Benyaminista ei ole ihme, jos suomalaisessa maahanmuuttokeskustelussa esiintyy yhä enemmän kriittisiä ääniä.

— Se ei ole rasismia. Suomalaiset ovat äärimmäisen ystävällisiä ja auttamishaluisia, mutta he eivät tahdo, että heitä käytetään hyväksi.

Kansalaisten kriittisyyden kasvu poikii Benyaminin mukaan lisää ongelmia. Täältä turvapaikan saaneiden on entistä vaikeampaa luoda suhteita kantaväestöön ja päästä yhteisön jäseniksi. Se johtaa muualta tulleiden eristäytymiseen ja katkeruuteen.

— Yhteiskunta hylkii heitä ja he hylkivät yhteiskuntaa. Sellainen ihminen on helppo saalis terroristeille.

Benyaminin perheessä on reagoitu turvattomuuden lisääntymiseen. Vaimo ja kotona asuva tytär eivät enää liiku iltaisin yksin samalla tavalla kuin aiemmin.

Irma Jäppinen