Arja Kumpu vahvistaa asemiaan Kouvolan hyvinvointipalvelujen johtajavalinnassa

8.2.2016 22:30

Kouvolan kaupunginhallitus esittää valtuustolle Arja Kummun valitsemista hyvinvointipalvelujen johtajan virkaan. Kumpu toimii tällä hetkellä kaupungin ikääntyneiden palvelujen johtajana ja vs. hyvinvointipalvelujen johtajana.

Päätösesitys syntyi äänin 7—5, yksi äänesti tyhjää. Valtuusto päättää valinnasta 14. maaliskuuta.

Alkuperäisessä esityksessä virkaan ehdotettiin yhteiskuntatieteiden maisteri Kalevi Mäkipäätä. Hän toimii tällä hetkellä Säkylän kunnan perusturvajohtajana ja vt. hallintojohtajana.

Kumpua esitti määräaikaiseen virkaan Pekka Korpivaara (pro) ja esitystä kannatti Sakari Viinikainen (sit.). Korpivaara perusteli Kummun valintaa sillä, että tämä on hoitanut tehtäviään hyvin ja hänellä on valmiiksi laaja-alaista osaamista ja kokemusta.

Kumpua äänestivät Korpivaaran ja Viinikaisen lisäksi Jukka Nyberg (sd.), Marjatta Nykänen (kok.), Kirke Sipiläinen (kok.), Liisa Sulanen (ps.) ja Maija Lehtomäki (kesk.).

Mäkipään kannalla olivat Tapio Karvonen (kok.), Anssi Tähtinen (muut), SDP:n Marjo Lakka ja Ville Salonen sekä Kimmo Jokiranta (kesk.) Sakari Smeds (kd.) äänesti tyhjää.

Valintaryhmään kuuluneen kaupunginhallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan Jukka Nybergin mukaan valintaa valmistellut työryhmä ei ollut yksimielinen. Enemmistö oli Mäkipää kannalla.

Virkaan haki kahdessa haussa yhteensä 31 henkilöä. Heistä viisi valittiin haastatteluun ja kolme henkilöarviointiin.

Valittava on hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja vuoden 2019 loppuun saakka. Viran määräaikaisuus perustuu siihen, että hyvinvointipalvelujen tehtäviä siirtyy maakunnalliselle itsehallintoalueelle vuoden 2019 alussa.

Toimialaan kuuluvat lasten ja nuorten palvelut sekä aikuisväestön ja ikääntyneiden palvelut. Johtajan tehtäviin kuuluvat sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen valmistelu, edunvalvonta sekä Ratamo-toimintamallin ja -palveluverkon käynnistäminen.

Valitsijaryhmään kuuluivat kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäen ja sihteerinä toimineen henkilöstöjohtaja Päivi Karhun lisäksi kaupunginhallituksen puheenjohtajisto Jari Larikka (kok.), Jukka Nyberg (sd.), Anssi Tähtinen (muut) sekä jäsenet Marjo Lakka (sd.) ja Minna Hietanen (kesk.). Hietanen jätti kaupunginhallituksen jäsenyyden vuodenvaihteessa.

Johanna Värjä