Kouvolan keskustassa voi nyt tarjota kahvin tuntemattomalle

17.2.2016 13:50
Kuva: Mika Strandén
Ilmaisen kahvin tarjoamisesta on tullut maailmanlaajuinen kansanliike.
Ilmaisen kahvin tarjoamisesta on tullut maailmanlaajuinen kansanliike.

Kouvolan keskustasta on nyt mahdollista saada ilmainen kahvi — tai tarjota sellainen. Kahviputiikki Papulaari ja Ramin Konditoria ovat lähteneet mukaan Kupponen-kansanliikkeeseen, joka toimii tällä hetkellä seitsemällä paikkakunnalla Suomessa.

Kupposeen kuuluvassa kahvilassa voi maksaa ylimääräisen kahvin tai teen, jonka kahvilan työntekijä merkitsee leimalla vihkoon. Maksettu kupillinen tarjotaan anonyymisti kenelle tahansa sitä kysyvälle.

Kupposta kokeiltiin Helsingissä marraskuussa, ja muualle Suomeen se laajeni ystävänpäivänä viime sunnuntaina.

Papulaari kertoi Kupposesta Facebook-sivullaan tänään. Yrittäjä Tiia Keron mukaan leimoja tarjottujen kupillisten merkiksi on jo kertynyt. Kukaan ei sen sijaan ole vielä tullut kysymään ilmaista kupillista.

— Seurailin viime vuonna pilottikokeilun etenemistä Helsingissä, ja idea kiinnosti. Tämä on iloa tuova juttu, Kero sanoo.

Kahvin tarjoaminen tuntemattomalle on perinne, jonka sanotaan alkaneen Italiassa vuosikymmeniä sitten. Kansanliike siitä tuli Irlannissa vuonna 2013, ja se on jo levinnyt useisiin maihin.

Kupponen-liikkeen kotisivu

Kimmo Puhakka