KPL kumosi Kiteen Pallon Imatralla

21.2.2016 20:52

Kouvolan Pallonlyöjät otti voiton Superpesiksen halli-SM-alkusarjassa sunnuntaina kaatamalla Imatralla pelatussa ottelussa Kiteen Pallon 0—2 (1—7, 3—4).

Molemmat joukkueet olivat jo aikaisemmin menettäneet mahdollisuutensa lopputurnaukseen, joten ottelu pelattiin puhtaasti harjoituteemalla. Kumpikin oli kärsinyt edellisessä ottelussa tappion B-lohkosta lopputurnauspaikan jo aiemmin varmistaneelle Joensuun Mailalle.

— Ulkopeli oli oikeastaan koko ottelun ajan mallikasta. Sisäpelissä kokeiltiin joitain uusia juttuja ja sen takia tehtiin siitä välillä vaikeaa itsellemme, kommentoi pelinjohtaja Eero Pitkänen kokonaisuutta.

Ensimmäisen jakson KPL selvitti näytöstyyliin 7—1. Toista jaksoa KPL oli tappiolla jo 3—1, mutta tuli tasoihin Toni Laakson läpilyönnillä. 4—3-voiton löi komealla kumuralla Ossi Meriläinen.

KPL:n tehokkaimpia olivat neljä juoksua lyönyt ja yhden tuonut Toni Laakso. Meriläinen löi kolme juoksua ja Matti Saukko toi neljä kotipesään.

Jesse Eskelinen oli hyvä syöttölautasen äärellä.

Timo Ranta