Tykkylumi kaatoi puita tielle Liikkalassa ja Elimäellä

21.2.2016 16:49

Tykkylumi on kaatanut puita tielle eri puolilla Kouvolaa tänään iltapäivällä puoli kolmen ja puoli neljän maissa.

Palokuntaa tarvittiin tielle kaatuneen puun raivaamiseksi sekä Silmuntiellä Liikkalassa että Porrassuontiellä Elimäen Myllylässä.

Pelastuslaitos seuraa tykkylumitilannetta tarkasti sunnuntai-illan sekä sunnuntain ja maanantain välisen yön aikana. Kouvolan seudulla on tämän päivän aikana ollut jo muutamia tykkylumesta johtuvia sähkökatkoja.