Professori Kouvolan tilaamasta selvityksestä: Teksti pitää sisällään suuria riskejä

4.3.2016 6:34 | Päivitetty: 4.3.2016 7:12

Huolellisesti valmistellulla kilpailutuksella on mahdollista luoda Parik-säätiölle hyvät menestymisen mahdollisuudet tarjouskilpailussa, todetaan Kouvolan kaupungin asianajotoimistolta tilaamassa selvityksessä. Samaan aikaan kaupunki suunnittelee tasapuolista kilpailutusta työllisyyspalveluiden hankinnasta.

Julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen oudoksuu Parik-lausunnon sanavalintoja: Ne voivat antaa kilpailutuksesta sellaisen mielikuvan, että valmistelua ohjataan tietylle toimijalle.

Itä-Suomen yliopistossa työskentelevän Voutilaisen mukaan tiettyyn toimijaan viittaava valmistelu voisi mahdollistaa sen, että joku toinen palveluntarjoaja valittaisi jo tarjouspyynnöstä markkinaoikeuteen.

— Teksti pitää sisällään suuria riskejä, jos hankintaa pyritään ohjaamaan tietyn toimijan suuntaan.

Selvityksen lopussa sanotaan, että esimerkiksi tietopyyntöä voidaan käyttää välineenä sen kartoittamisessa, millaisella tarjoajakunnalla olisi ylipäätään mahdollisuuksia sen palvelukokonaisuuden toteuttamisessa, jonka Kouvolan kaupunki hankintatarpeekseen määrittelee. Tietopyynnöllä saatujen tietojen pohjalta voidaan suunnitelmallisesti siirtyä hankintailmoituksen ja tarjouspyynnön valmisteluun, asianajotoimiston tekstin lopussa todetaan.

Voutilaisen mielestä tekstin loppuosuus antaa kokonaisuudelle paljon anteeksi.

— Julkisten hankintojen valmisteluissa kannustetaan tekemään tietopyyntöjä. Kun niitä tehdään, päästään markkinoiden kanssa vuoropuheluun.

Tietopyynnöllä tarkoitetaan vapaamuotoista, tarjoajille suunnattua kyselyä, jolla kartoitetaan esimerkiksi tarjontaa, erilaisia ratkaisuja, sopimusehtoja ja hintatasoa.

Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee maanantaina esitystä, jonka mukaan tällä hetkellä Parik-säätiöltä ostettavat palvelut kilpailutetaan kuluvan vuoden aikana.

Tähän saakka Kouvola on ostanut työllisyyspalvelut Parikilta ilman kilpailutusta. Näin ollen se on rikkonut hankintalakia.

Lausunto Parik-säätiöltä tehtävistä palveluhankinnoista luettavissa täällä.
Lue lisää päivän lehdestä tai Kouvolan Sanomien mobiilisovelluksesta.

Satumiia Masalin