UMK-voittaja Lasse Piirainen rakastui pianoon jo polvenkorkuisena

5.2.2017 8:56 | Päivitetty: 5.2.2017 13:20
Kuva: Jussi Lopperi
Lasse Piirainen kokee olevansa luonteeltaan ennemmin taiteilija kuin viihdyttäjä.
Lasse Piirainen kokee olevansa luonteeltaan ennemmin taiteilija kuin viihdyttäjä.

Taaperoa oli mahdotonta pitää erossa perheen Fazer-pianosta. Heti opittuaan seisomaan poika työnsi näppinsä koskettimille aina, kun soittimen kansi oli auki.

Soittimen äänessä oli jotakin maagista.

Neljävuotiaana kouvolalaispojan suhde pianoon oli jo puhdasta rakkautta.

— Olin ilmoittanut, että haluan opettajan, Lasse Piirainen sanoo.

Vanhemmat ottivat pyynnön tosissaan. Poika pääsi Pohjois-Kymen musiikkiopistoon Suzuki-piano-oppilaaksi.

Japanilaisen viulupedagogin kehittämä opetusmenetelmä perustuu ajatukseen siitä, että lasta voi opettaa soittamaan samalla luonnollisella tavalla kuin käyttämään omaa äidinkieltään.

Tammikuun viima tekee pakkaslumesta pyörteitä Turun kaduille, kun Lasse Piirainen, 34, lähtee kulttuurikeskus Logomosta kohti hotellia. Takana on 12-tuntinen päivä The Voice of Finland -ohjelman nauhoituksissa.

Häntä väsyttää vähän, mutta mieli soi duurissa.

— Tuttujen ihmisten kanssa on mahtavaa soittaa. Jokainen tietää paikkansa.

Piirainen on nyt yksi Suomen kysytyimmistä kosketinsoittajista. Pianonsoitosta on tullut hänelle toinen äidinkieli ja pianosta esine, josta on edelleen mahdotonta pitää sormensa irti.

Nelosen Voicessa hän soittaa jo kuudetta kautta peräkkäin. Hän kuuluu myös Ylen Suomilove-ohjelman housebändiin ja MTV3:n Tähdet tähdet -ohjelman bändiin. Kun MTV3:n naftaliinista kaivama Bumtsibum käynnistyy maaliskuussa, Kouvolan kasvatti on toinen ohjelman uusista kapteeneista.

Muun ohella hän keikkailee muun muassa Kasmirin, Isaac Elliotin, Vesa-Matti Loirin, Johanna Kurkelan ja Jesse Kaikurannan kanssa.

Viime lauantaina pamahti kaiken päälle jättipotti, voitto Uuden musiikin kilpailussa (UMK).

Kysymys lopullisen läpilyönnin ajankohdasta saa Piiraisen kiemurtelemaan viinilasinsa takana turkulaishotellin aulabaarissa.

— Olen mennyt tekemällä eteenpäin. Juuri nyt on paljon näitä televisiojuttuja.

Mieluummin kuin breikkaamisesta hän puhuisi onnekkuudesta.

— Ei ole itsestään selvää, että on töitä tällaisena aikana. Moni on ilman, hän sanoo.

Pelkästä onnesta ei tietenkään ole kysymys.

Piiraisessa on aivan varmasti aimo annos lahjakkuutta. Lisäksi hän on viettänyt tuhansia ja taas tuhansia tunteja kädet koskettimilla. Kaiken nupiksi hän on sulavakäytöksinen ja huomaavainen.

Sietämättömän täydellinen pakkaus siis, suorastaan ärsyttävä, joku voisi sanoa. Mutta sellaista lausuntoa tästä miehestä ei kukaan tunnu antavan edes lypsämällä. Hän on kaikkialla mukavan ja äärimmäisen ammattitaitoisen miehen maineessa.

Piirainen myöntää varovaisesti, että luonteellakin on väliä musiikkibisneksessä. Kun työt koostuvat projekteista vaihtuvien työkavereiden kanssa, ei ole varaa mennä tilanteisiin elin otsassa sojottaen.

— Tällä alalla jokainen keikka on ikään kuin koe-esiintyminen. Hankalilla tyypeillä saattaa tie nousta pystyyn.

Ei Piirainen ole itsekään aina ollut kalana kaikissa vesissä. Yläkoulu oli hänelle nihkeä elämävaihe.

— Puberteetti on kamalaa aikaa, kun ihminen ei uskalla olla oma itsensä, hän sanoo.

Lukiossa hengitys alkoi kulkea vapaammin. Samalla kun oma murrosikä alkoi taittua voiton puolelle, Piirainen tajusi, että ympärillä oli samanhenkistä porukkaa.

Onnellisimmillaan hän oli pianon ääressä jo silloin, vaikka oma genre olikin vielä löytämättä. Suzuki-soitto oli vaihtunut klassisen pianon opintoihin kuusivuotiaana. Asteikot ja etydit sujuivat kyllä myös opettajien mielestä, kun niitä jaksoi hinkata tarpeeksi.

Parasta kuitenkin oli, kun sai soittaa omasta päästään, miettimättä, soittaako jokaisen nuotin oikein.

Lukioikäisenä Piirainen vaihtoi musiikkiopistossa pop-jazz-linjalle.

— Innostuin jazzista. Se tarjosi toisenlaisen lähestymistavan musiikkiin.

Vanha Fazer oli hävitetty perheen olohuoneesta. Tilalle oli hankittu berliiniläisen pianotehtaan luomus, August Roth. Piirainen liimautui sen ääreen. Vapaapäivinään hän saattoi makustella jazzfraseerauksia 7—8 tuntia.

— En koskaan varsinaisesti treenannut, soitin vain, kuulokuvien perusteella.

Piirainen veikkaa, että perhe — isä, äiti ja kaksi siskoa — oli lujilla. Kukaan ei silti koskaan tullut sanomaan, että nyt loppuu se pimputus ja tiluliluttelu.

— Nostan hattua, Piirainen sanoo.

Lukiolaisena Piirainen perusti ensimmäisen bändinsä. Bändin laulajaksi oli löytynyt pari vuotta nuorempi koulukaveri Leena Tirronen, jonka kanssa Piirainen huomasi musiikillisten kemioiden osuvan häkellyttävästi yksiin.

Hän on sama Leena, jonka kanssa Piirainen lähtee toukokuussa Kiovaan edustamaan Suomea Euroviisuissa kappaleella Blackbird.

Vielä lukiossa Piirainen ei ajatellut musiikista ammattia itselleen.

— Kuvittelin, että lähtisin lukemaan psykologiaa.

Ajatus otti uuden suunnan asepalveluksessa, jonka hän suoritti soittokunnassa.

— Tajusin, etten koskaan pääse eroon musiikista. Enkä halua.

Piirainen lähti opiskelemaan pianonsoittoa ensin Helsingin pop-jazz-konservatorioon ja sitten Metropolia-ammattikorkeakouluun. Kummastakaan hän ei ole koskaan valmistunut.

Ainakin osasyylliseksi päättötodistusten puuttumiseen voidaan nimetä Piiraisen muusikkokaveri, basisti Marko Jansson.

Kun vuoden 2007 Idols-voittajalle Anna Abreulle tarvittiin bändiä, Jansson soitti Piiraiselle ja kysyi, olisiko tämä mukana, jos Jansson tekisi tarjouksen tuotantoyhtiölle.

— Puhelu tuli kesken koulupäivän, ja sanoin sen enempää ajattelematta joo joo.

Pian käynnistyi ralli, jossa työt jyräsivät koulun.

Piirainen sanoo, etteivät opinnot missään nimessä olleet ajanhukkaa, vaikka jäivätkin kesken. Kouluissa oli loistavia opettajia ja tuhat tilaisuutta tutustua ihmisiin. Siksi hän suosittelee ammattiopintoja myös muille muusikon urasta haaveileville.

Puhelin soi Piiraisen taskussa, ja hän kysyy lupaa saada vastata. Voice-bändin muusikot kyselevät häntä myöhäiselle iltapalalle purkamaan päivän antia.

Puhelimen kuorissa lukee isolla ”hakuna matata”. Se on swahilia ja tarkoittaa ”ei huolia”.

Sekö on muusikon motto?

Piirainen katsoo luuriaan kuin ensimmäistä kertaa.

— Kuoret päätyivät minulle vahingossa, mutta ajatus on kieltämättä aika kiva, hän sanoo.

Vaikka onkin juuri nyt täystyöllistetty, hän vastustaa ajatusta siitä, että menestystä voitaisiin mitata kalenterin täyttöasteella. Siksi hän toivoo voivansa varata tulevaisuudessa enemmän aikaa omalle musiikilleen.

— Koen olevani luonteeltani taiteilija ennemmin kuin viihdyttäjä, hän sanoo.

Paikkaa Uuden musiikin kilpailun finaalissa Piirainen toivoi ennen muuta siksi, että pääsisi soittamaan omaa musiikkiaan vähän isommalle yleisölle. Viime vuona UMK-finaalia seurasi televisiosta miljoona katsojaa.

Toive toteutui 200-kertaisesti.

Lasse Piirainen

Syntynyt Kouvolassa vuonna 1982, asuu Helsingissä yhdessä muusikko Jennie Storbackan kanssa.

Rakastaa niitä hetkiä, joina huumori lähtee täydellisesti lapasesta hyvällä porukalla.

Inhoaa banaaneja. ”Kammottava tuote.”

Harrastaa unelmointia, pleikkarilla pelaamista ja penkkiurheilua.

Ihmettelee, miten suuri sisäinen voima ihmisellä voi olla.

Irma Jäppinen