Kansanmusiikkia nuorten voimin Inkeroisissa tänään

15.2.2017 8:30
Tässä Aikaansaapas-ryhmä esiintyy Väentuvassa. Huomenna Inkeroisissa ryhmän nimi on sama, mutta tulessa ovat eri soittajat.
Tässä Aikaansaapas-ryhmä esiintyy Väentuvassa. Huomenna Inkeroisissa ryhmän nimi on sama, mutta tulessa ovat eri soittajat.

Inkeroisten kirjastossa saadaan tänään keskiviikkona nauttia suomalaisesta kansanmusiikista. Asialla on Aikaansaapas ja kaksi soitonopettajaa, Marja-Liisa Marttinen ja Jari Sundström.

Aikaansaapas Pohjois-Kymen musiikkiopiston ryhmä, johon kuuluvat opiston kansanmusiikin opiskelijat. Keikalle lähdetään kulloinkin tarkoituksenmukaisella ja muuten sopivalla kokoonpanolla.

Esimerkiksi nyt Inkeroisissa soittaa kymmenkunta 9—14-vuotiasta musikanttia, jotka käyvät soittotunneilla entisen Anjalankosken suunnalta.

— Idea on, ettei keikkamatka tule kenellekään pitkäksi, Marttinen sanoo.

Kun Aikaansaapas viimeksi esiintyi Väentuvassa Kuusankoskella, lauteilla olivat kuusankoskelaiset oppilaat.

Puolisen tuntia kestävän minikonsertin ohjelmassa on monelle kuulijalle tutun oloisia kappaleita, kuten Lukkarin Heikin polkka. Joukossa on myös uudempaa kansanmusiikkia.

Konsertin instrumentit ovat viulu ja klarinetit.

Marttinen sanoo, että nuoria soitonopiskelijoita on helppo saada innostumaan kansanmusiikista. Yhteissoitto kuuluu osana kaikkien musiikkiopistossa opiskelevien opintoihin. Kansanmusiikissa kynnys tulla soittamaan yhdessä toisten kanssa on kenties matalampi kuin klassisessa musiikissa.

— Kun tehdään helpot stemmat, hyvinkin pienet oppilaat voivat tulla mukaan, Marttinen sanoo.

Yhdessä musisointi on hauskaa ja samalla palkitsevaa.

— Nuoret tapaavat toisiaan ja solmivat sosiaalisia suhteita.

Kansanmusiikkiryhmä Aikaansaapas 15.2. kello 15.30. Inkeroisten kirjasto, Päätie 22. Vapaa pääsy.

Irma Jäppinen