Punkaharju on Vuoden Retkikohde 2017 — voitto toi 5000 euroa retkeilypalveluihin

17.3.2017 15:12
Kuva: goexpo
Jääkauden muovaama harju halkoo Saimaata.
Jääkauden muovaama harju halkoo Saimaata.

Punkaharju on voittanut Vuoden Retkikohde 2017 -yleisöäänestyksen.

Voittaja saa palkinnoksi Suomen Messusäätiön myöntämän 5000 euron stipendin, jolla on tarkoitus kehittää alueen retkeilypalveluita.

Voittaja julkistettiin tänään GoExpo-messuilla Helsingissä.

Suomi100-juhlavuoden kunniaksi kilpailun teema oli historia. Nyt haettiin luontoretkeilyyn sopivia kohteita, joissa voi tutustua merkityltä reitiltä käsin alueen historiaan, esimerkiksi muinaismuistoihin tai perinteiseen luonnonkäyttömuotoon.

Palkintoraha käytetään yhteisiin markkinointitoimiin ja alueen reitistöjen kehitykseen. Luonnonsuojelualueella on alkamaisillaan valaistushanke, kertoo Markus Kaskinen Punkaharjun Matkailu ry:stä.

Kilpailu järjestettiin nyt kolmannentoista kerran.  Voittaja valittiin nettiäänestyksellä, johon osallistui kaikkiaan yli 6200 retkeilijää.
Yleisö sai äänestää ammattilaisraadin valitsemien kymmenen finalistin joukosta suosikkiaan. Voittaja keräsi noin neljänneksen kaikista annetuista äänistä.

Mukana finaalissa oli myös Salpapolku, joka on Salpalinjaa mukaileva 50 kilometrin retkeilyreitti Kymenlaaksossa.

Simo Härkönen