Kotkan taposta epäilty mies tunnusti puukoniskun — poliisi ei kommentoi mistä Karhuvuoressa tapeltiin

19.3.2017 15:56
Kuva: Johanna Vehkaluoto
Joukkotappeluun osallistuneet seurueet siirtyivät Länsi-Kotkan terveysaseman pihaan läheiseltä ravintolalta.
Joukkotappeluun osallistuneet seurueet siirtyivät Länsi-Kotkan terveysaseman pihaan läheiseltä ravintolalta.

Taposta epäilty kotkalaismies on tunnustanut lyöneensä nuorta helsinkiläismiestä puukolla. 19-vuotias mies kuoli joukkotappelun yhteydessä saamiinsa vammoihin Kotkassa.

Rikoskomisario Ari Järveläinen kertoo, että taposta epäilty 35-vuotias kotkalaismies on ollut yhteistyökykyinen. Häntä tullaan todennäköisesti esittämään vangittavaksi taposta.

Nuoren miehen kuolemaan johtanut puukotus liittyi joukkotappeluun, johon osallistui 12 miestä. Tappelu sai alkunsa ravintolan luota Kotkan Karhuvuoressa. Tappelijat siirtyivät siitä Länsi-Kotkan terveysaseman pihaan.

Järveläisen mukaan kahden seurueen välille tuli riitaa ravintolalla. Yhdestä seurueesta tappeluun osallistui neljä ja toisesta kahdeksan miestä. Kuolettavasti puukotettu mies oli yksi pienemmästä seurueesta. Joukkotappelu päättyi puukotukseen.

— Näyttää siltä, että tilanne on rauhoittunut ja seurue johon kuului enemmän porukkaa poistui paikalta.

Järveläinen ei kommentoi tappelun mahdollista motiivia tutkinnan tässä vaiheessa.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että kuolettavaa puukotusta lukuunottamatta joukkotappelu käytiin paljain käsin. Muita aseita ei ole tullut poliisin tietoon.

Poliisi tutkii joukkotappelun yhteydessä ainakin neljää pahoinpitelyä. Järveläisen mukaan pahoinpitelyjen määrä voi kasvaa tutkinnan edetessä. Lisäksi kaikkia osallisia epäillään tappeluun osallistumisesta. Järveläisen mukaan todennäköisesti vain taposta epäiltyä miestä esitetään vangittavaksi.

Järveläisen mukaan paikalla oli myös seurueisiin kuuluneita henkilöitä, jotka eivät osallistuneet tappeluun. Heitä on kuultu todistajina.

Poliisi on ottanut kiinni suurimman osan tappeluun osallistuneista, mutta kaikkia ei ole vielä saatu kiinni.

— He ovat paikkakuntalaisia, joten he kaikki löytyvät. Parempi olisi, jos he ilmoittautuisivat poliisille.

Juho Maijala