Kouvolan urheiluakatemiaan tuli 89 hakemusta 18 eri lajista — eniten jääkiekosta

20.3.2017 14:38
Kuva: Katja Juurikko
Kouvolan urheiluakatemia sai jääkiekkoilijoilta 23 hakemusta.
Kouvolan urheiluakatemia sai jääkiekkoilijoilta 23 hakemusta.

Kouvolan urheiluakatemiaan haki ensi lukuvuodelle yhteensä 89 urheilijaa 18 eri lajista. Hakijoita oli kolme enemmän kuin viime vuonna. Lajeista eniten hakemuksia tuli jääkiekosta (23).

Kouvolan ja Iitin ulkopuolisia hakemuksia tuli viisi: Haminasta, Kotkasta, Nastolasta ja Lahdesta.

Akatemiajohtaja Timo Pahkala uskoo, että kevään ja kesän aikana tulee lisää hakemuksia, koska Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa (Xamk) haku urheiluakatemiaan on jatkuva.

— Xamkissa on alkamassa huippu-urheilun perusteet -koulutus avoimen amk:n puolella. Tämä lisännee urheilijoiden kiinnostusta opiskelun ja urheilun yhdistämiseen korkeakoulussa, Pahkala arvelee.

Kilpasoutu on pyrkimässä uutena lajina akatemian piiriin.

Akatemiavalmentajat pisteyttävät hakijat huhti–toukokuun lajipalavereissa, ja touko-kesäkuun vaihteessa akatemia saa kouluilta peruskoulun päättötodistusten keskiarvot. Akatemian johtoryhmä tekee lopulliset valinnat kesäkuun puolivälin jälkeen ja tiedottaa päätöksistä lähettämällä kirjeet urheilijoille kotiin.

Tapio Ahlroth