Yle: Kausalan Siwa lopettaa tiistaina

18.4.2017 16:13
Kuva: Tapio Ahlroth
Eräpolun Siwa Kouvolan Kaunisnurmella lopetti jo aiemmin tänä vuonna.
Eräpolun Siwa Kouvolan Kaunisnurmella lopetti jo aiemmin tänä vuonna.

Kausalan Siwa sulkee ovensa tänään tiistaina. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle Kotka.

Siwa oli niiden 60 kaupan joukossa, joita Kesko yritti myydä sen jälkeen, kun Kilpailu- ja kuluttajavirasto myönsi Keskolle luvan ostaa Suomen Lähikauppa Oy:n eli Siwat ja Valintatalot.

Kaupan ehtona oli, että Keskon on myytävä kilpailijoilleen yhteensä 60 myymälää eri puolelta Suomea.

Keskon Etelä-Suomen aluejohtaja Antti Palomäki sanoo, että Rautatienkadulla sijaitsevasta Kausalan Siwasta ei tullut kyselyitä.

Kesko on vuokralla Kausalassa. Vaikka kauppa lopetti, vuokrasopimusta on vielä jäljellä.

— Vuokravastuita on edelleen, mutta pyrimme neuvottelemaan vuokranantajan kanssa jatkosta.

Janne Rönkkö