Tutkimus: Xamk on Suomen kärkeä somenäkyvyydessä

21.4.2017 10:35
Kuva: Raimo Eerola
Ilari Itkonen, Laura Karhu, Siiri Flygtman ja Essi Kuivala opiskelevat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Kotkan kampuksella.
Ilari Itkonen, Laura Karhu, Siiri Flygtman ja Essi Kuivala opiskelevat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Kotkan kampuksella.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk on Suomen ammattikorkeakouluista parhaiten esillä sosiaalisessa mediassa.

Taloustutkimuksen teettämässä kyselyssä selvitettiin 24 suomalaisen ammattikorkeakoulun tunnettuutta, kiinnostavuutta ja erilaisia imagotekijöitä

Myönteisen medianäkyvyyden osalta Xamk on kolmantena. Ammattikorkeakoulujen edelläkävijyydessä Xamk on viidentenä.

Muista ammattikorkeakouluista Xamk erottuu edukseen yhdeksänneksi parhaiten. Kiinnostavuudessa, opetuksen tasokkuudessa, koulutusalojen kiinnostavuudessa ja kansainvälisten mahdollisuuksien tarjoajana Xamkin sijoitus on 13.

— Xamkin sijoitukset tämän vuoden tutkimuksessa ovat erinomaiset, sillä tutkimuksen aikana Xamk oli vasta toiminut pari kuukautta, toimitusjohtaja, rehtori Heikki Saastamoinen sanoo tiedotteessa.
 
Xamkin lanseeraus tehtiin kahdessa vaiheessa: viime syksynä ja tänä keväänä. Tärkeä osa lanseerausta oli sosiaalinen media.

— Olemme ottaneet opiskelijat mukaan somen sisällöntuotantoon jo kauan. Sisällöissä haluamme nostaa opiskelijoiden omia kokemuksia opiskelusta, kampuksista ja kaupungeista. Snapchat on vaihto-opiskelijoiden käytössä myös maailmalla, kertoo markkinointi- ja viestintäpäällikkö Tiivi Pukkila-Nupponen.
 
Kehitettävääkin löytyy. Xamkin maine opiskelupaikkana on alle keskiarvon, samoin sijaintipaikkakuntien houkuttelevuus. Ammattikorkeakoulu toimii Kouvolassa, Kotkassa, Mikkelissä ja Savonlinnassa.

Parhaiten Xamkin tuntevat Kaakkois-Suomessa, Kanta-Hämeessä ja Savossa ja Kainuussa asuvat ihmiset.

— Opiskelupaikkakuntien vetovoima on hyvä silloin, kun kaupungit ovat ylipäätään houkuttelevia muuttajien näkökulmasta. Tässä työtä on vielä tehtävänä yhdessä Kotkan, Kouvolan, Mikkelin ja Savonlinnan kanssa, Pukkila-Nupponen pohtii.

Korkeakoulujen imagotutkimus

Taloustutkimuksen kyselytutkimus, jossa selvitetään Suomen ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tunnettuutta ja imagoa.

Lisäksi tutkimus selvittää, mitä kautta nuoret saavat tietoa koulutukseen liittyvistä asioista, mitkä ovat heidän mielestään tärkeimpiä koulutuspaikan valintaan liittyviä asioita ja mitkä koulutusalat heitä kiinnostavat.

Tutkimus tehtiin maaliskuussa 2017.

Tutkimus kattaa kaikki mannersuomalaiset korkeakoulut, ja kohderyhmän muodostavat suomalaiset alle 30-vuotiaat nuoret.

Joonas Heinonen