Varas murtautui kolmeen kerrostaloasuntoon Voikkaalla — vei käteistä ja kultakoruja

18.5.2017 13:15

Voikkaalla murtauduttiin tiistaina 16.5. puolenpäivän jälkeen kolmeen kerrostaloasuntoon Santatiellä, Myllytiellä ja Hirveläntiellä.

Asuntoihin oli päästy jälkiä jättämättä ja sisällä oli pengottu paikkoja. Varkaan matkaan lähti käteistä rahaa ja erilaisia kultakoruja, lähinnä sormuksia.

Kouvolan Sanomien saamien tietojen mukaan epäilyttävä mies on liikkunut myös kerrostalossa Killingintiellä tiistaina noin kello 11.

Mies oli soitellut ovikelloja. Asukkaiden avatessa hän oli sanonut olevansa väärässä kerroksessa ja kääntynyt nopeasti pois.

Erään huonokuuloinen asukas ei kuullut ovikelloa, jolloin mies oli alkanut kopeloida lukkoa. Asukkaan avatessa hän oli poistunut. Tapauksesta ei ilmoitettu poliisille.

Poliisi on kiinnostunut alueilla tapahtuma-aikana liikkuneista epäilyttävistä henkilöistä. Tietoja voi ilmoittaa numeroon 050-4479574 tai sähköpostiosoitteeseen rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi.

Kimmo Puhakka