Helleraja paukkui Kouvolassa — lämmintä oli 25,7 astetta

19.5.2017 18:04
Kuva: Henri Väisänen
Kesäkelit toivat ihmiset ulos kahviloihin ja terasseille perjantaina.
Kesäkelit toivat ihmiset ulos kahviloihin ja terasseille perjantaina.

Helleraja rikkoutui komeasti tänään Kouvolassa, jossa oli 25,7 astetta lämmintä Utissa. Anjalassa Ilmantieteen laitoksen mittari näytti  ylimmillään 24,7 astetta eli lähes hellerajaa.

Suomen lämpimimmät paikkakunnat perjantaina olivat Hämeenlinna (+27,0),  Mäntsälä (+26,9) ja Mikkeli (+26,8).

Kotkassa Ilmatieteen laitoksella ei ole mittaria kaupungissa, mutta Rankissa lämpötila kipusi 14,9 asteeseen.

Päivystävä meteorologi Anja Häkkinen Ilmatieteen laitokselta kertoo, että seuraavan kerran yhtä lämmintä on todennäköisesti kesäkuussa. Viikonloppuna lämpötila viilenee, mutta pysyy kuitenkin keväisen lämpimänä.

— Yli 20 astetta voi olla viikoloppuna ja alkuviikolla, Häkkinen arvioi.

Keski-Suomessa on kylmä rintama, mutta sateet ovat heikkoja. Yön aikana Kymenlaaksossa voi tulla heikkoja, paikallisia kuuroja. Pääasiassa viikonloppu on kuitenkin poutainen.

Idästä on tulossa lauantaiksi ja sunnuntaiksi pilvilauttoja, mutta aurinkoakin nähdään.

Tiina Knaappila