Kuusankoski ja Valkeala ehdolla vuoden kaupunginosaksi

19.5.2017 12:05
Kuva: Markku Lintula
Ehdokkaita vuoden kaupunginosaksi on kaikkiaan 90. Kuva Kuusankoskelta.
Ehdokkaita vuoden kaupunginosaksi on kaikkiaan 90. Kuva Kuusankoskelta.

Kuusankoski ja Valkeala ovat mukana Suomen Kotiseutuliiton kilpailussa Suomen parhaan kaupunginosan arvonimestä.

Yleisö on saanut esittää ehdotuksia kaupunginosista. Kaikkiaan 171 ehdotuksessa esitettiin yhteensä 90:ää kaupunginosaa kaikkialta Suomesta.

Useimmat ehdotukset tulivat suoraan paikallisilta asukkailta.

Vastauksista ja perusteluista käy ilmi, että kotiseuturakkaus kukoistaa ympäri Suomen. Ihmiset arvostavat kotikulmiaan ja haluavat tuoda alueen muidenkin tietoisuuteen. Vastauksissa on hyvin kirjoitettuja, laajoja perusteluja kaupunginosien yhteisöllisyydestä, historiasta, palveluista ja asukastoiminnast, Kotiseutuliiton tiedotteessa sanotaan.

Eri alojen asiantuntijoista koostuva raati seuloo joukosta kärkiehdokkaat tai tekee suoraan esityksen voittajasta Kotiseutuliiton hallitukselle, joka nimeää voittajan. Se julkistetaan Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä elokuussa.

Lista kaikista ehdokkaista

Kimmo Puhakka