Kymenlaakson Sähkön ja Kotkan osakekauppa vihdoin päätökseen — Kouvola omistaa yhtiön osakkeista yli 20 prosenttia

16.6.2017 17:27 | Päivitetty: 16.6.2017 17:41
Kuva: Lauri Vuorenmaa
Kymenlaakson Sähkö osti kaikki yhtiön osakkeet Kotkan kaupungilta.
Kymenlaakson Sähkö osti kaikki yhtiön osakkeet Kotkan kaupungilta.

Kymenlaakson Sähkö (Ksoy) ja Kotkan kaupunki allekirjoittivat tänään sopimuksen, jossa yhtiö ostaa koko Kotkan kaupungin osakekannan Ksoyn osakkeista.

Osakekaupan kokonaissumma osinkomaksuineen on 73,2 miljoonaa euroa ja kauppa toteutetaan ensi viikolla.

Kouvolan osuus Kymenlaakson sähkön osakkeista nousee reiluun 20 prosenttiin.

Kotka myi osakkeensa paikatakseen talousvaikeuksiaan. Myös Askolan kunta on ilmaissut halukkuutensa myydä osa omistuksestaan ja asiasta oli jo päätetty kunnassa. Päätöksestä kuitenkin tehtiin kunnallisvalitus ja myyntisuunnitelmat eivät tällä hetkellä etene.

— Muut osakkeita omistavat kunnat eivät ole myymässä omistuksiaan. Tarvittaessa on valmiudet ostaa myös Askolan pieni osuus sähköyhtiöstä, Ksoyn hallituksen uusi puheenjohtaja Harri Helminen kertoo.

Osakkeiden oston rahoittamiseksi tehdään leasing-järjestely, jossa noin 15 prosenttia sähköverkoista siirtyy ulkopuoliseen omistukseen ja tämän lisäksi yhtiö ottaa lisää lainaa. Ksoy maksaa uudelle omistajalle oikeudesta käyttää sähköverkkoa ja toimintaan ei ole luvassa muutoksia.

Ksoy:n omistajakunnilla ei Helmisen mukaan ole minkäänlaisia suunnitelmia myydä enempää sähköverkkoja, vaan ne halutaan pitää omassa omistuksessa.

— Sähköverkko on varmin tulonlähde. Sähkömarkkinoilla kilpailu on kovaa, hän sanoo.

Helminen kertoo, etteivät uudet omistajajärjestelyt vaikuta sähkön hintaan, vaan hintaa tarkastellaan yhtiössä tarpeen mukaan.

Osinkoja aiotaan maksaa suunnitelmien mukaisesti ja investoinneissa noudattaa pitkän aikavälin suunnitelmia.

Kotkan osakemyynnin seurauksena Helminen nousi Ksoyn hallituksen puheenjohtajaksi ja kotkalaisten paikat hallituksessa ja hallintoneuvostossa poistuivat. Kouvolaa hallintoneuvostossa edustaa tästedes Ville Kaunisto.

Kymenlaakson sähkö

Energiakonsernin omistavat nyt Askola, Hamina, Hollola, Kouvola, Lapinjärvi, Loviisa, Luumäki, Myrskylä, Orimattila, Pukkila ja Virolahti.

Viime vuonna yhtiön liikevaihto oli 94,1 miljoonaa euroa ja liikevoitto 13,4 miljoonaa euroa.

Ksoylla on Kouvolassa noin 12 000 liittymää.

Anna-Elina Perttula