Villisikalauma vilisti Myllykoskella keskellä omakotialuetta — katso video!

16.6.2017 12:28 | Päivitetty: 16.6.2017 13:34
Kuva: Tommi Mikkonen
Tommi Mikkonen kuvasi vanhempiensa keittiön ikkunasta videon kuuden villisian laumasta. Kuvaruutukaappaus Mikkosen kuvaamalta videolta.
Tommi Mikkonen kuvasi vanhempiensa keittiön ikkunasta videon kuuden villisian laumasta. Kuvaruutukaappaus Mikkosen kuvaamalta videolta.

Tommi Mikkonen oli käymässä torstaina illalla vanhempiensa luona Kurkimäessä Myllykoskella, kun hänen äitinsä huomasi, että naapurin pihalla juoksentelee villisikoja.

– Laumassa oli neljä isoa ja kaksi pientä villisikaa. Ne eivät olleet pihalla kauan. Tilanne oli nopeasti ohi, Mikkonen kertoo.

Villisiat eivät näyttäneet pelästyneiltä, vaan ne lähtivät muuten vain juoksemaan. Mikkoset seurasivat villisikojen edesottamuksia hiljaa keittiön ikkunasta sälekaihtimien takaa.

Tommi Mikkosen vanhemmat ovat asuneet Kurkimäen omakotialueella pitkään. He eivät ole koskaan aiemmin nähneet alueella villisikoja.

 

 Villisiat liikkuvat laumoissa

Puhelimitse tavoitettu riistapäällikkö Erkki Kiukas Kaakkois-Suomen riistakeskuksesta kertoo, että villisioista on tehty Kymenlaaksossa havaintoja asutuksen keskeltä aikaisemminkin, viimeksi Kotkassa.

– En ole kuullut näistä kyseisistä Myllykosken villisioista, mutta ei tuo mikään ihme ole, että ne liikkuvat asutuksen keskellä, sanoo riistapäällikkö Kiukas.

Villisiat liikkuvat isoissa, jopa 30 villisian laumoissa. Kuuden villisian lauma ei ole mikään harvinaisuus. Riistapäällikön mukaan laumassa on luultavasti ollut valtaemakko, ylivuotisia nuorempia naaraita sekä porsaita. Kiukas pitää epätodennäköisenä, että joukossa on käyskennellyt karju, koska ne ovat yksineläjiä ja erkaantuvat laumasta.

 

 

Villisika pelkää ihmistä

Pääsääntöisesti villisika pelkää ihmistä, Kiukas toteaa. Villisialla on tarkka kuulo ja hyvä hajuaisti. Emakko huolehtii porsaistaan hyvin ja lauma on villisioille suojarakenne. Eläin on hämäräaktiivinen eli se lähtee liikkeelle illalla ja ruokailee aikaisin aamulla. Jos niiden elämässä tapahtuu jotain tavallisuudesta poikkeavaa, niitä saattaa nähdä liikuskelemassa myös päiväsaikaan.

— Villisiat ovat kaikkiruokaisia. Ei ole tavatonta, että ne käyvät omakotitalon puutarhassa vähän mylläämässä nurmikkoa etsiessään kastematoja.

Kun villisian elämässä kaikki on hyvin, se viihtyy pitkiä aikoja samoilla alueilla.

–Villisika lähtee asuinalueeltaan pois vain, jos ilmenee joitain häiriöitä. Jos ruokatilanne on hyvä, ei se lähde minnekään.

 

Kaakossa 900 villisikaa

Kaakkois-Suomessa on viime marraskuussa tehdyn arvion mukaan noin 900 villisikaa. Tämän jälkeen kanta on pienentynyt metsästyksen takia, mutta toisaalta uudet porsaat ovat pitäneet huolen siitä, että villisikakanta ei pienene. Kiukas arvioi, että kaakossa saattaa olla tällä hetkellä jopa hyvän matkaa yli tuhat villisikaa.

Villisikahavainnoista ei tarvitse ilmoittaa riistanhoitopiiriin, ellei villisiasta aiheudu vaaraa.

 –Jos niistä aiheutuu ongelmia ja vaaratilanteita, niin siinä tapauksessa on soitettava hätänumeroon 112, Kiukas opastaa.

Kymenlaaksossa on tapahtunut viime vuosina villisikakolareita. Villisian kanssa kolaroidessaan ei kannata nousta autosta katsomaan, kuinka villisialle kävi, sillä suurimmat villisikakarjut saattavat painaa jopa 300 kiloa ja emakko sata kiloa. Loukkaantunut villisika voi olla arvaamaton ja vaarallinen.

 

Juttua päivitetty kello 12:48. Lisätty videoupotus.

Marjo Latvanen