Kolumni: Vanhoilla päivillä vapaaottelijaksi

16.7.2017 13:15

Eihän siinä mitään järkeä ollut, lähteä viisikymppisenä urheilemaan ison hevosen kanssa. Huvi päättyi jäiseen tantereeseen pillastuneen hevosen selästä eräänä maaliskuisena päivänä.

Mistä raajasta luopuisit pakon edessä?

Kipu olkapäässä oli helvetillinen. Ensiavussa sain kivunlievityksen lisäksi diagnoosiksi sijoiltaan menneen olkapään. Myöhemmin magneettikuva paljasti ongelman paljon vakavammaksi; kiertäjäkalvosin oli revennyt totaalisesti. Leikkauksen jälkeen alkoi arki yksikätisenä.

Päivät matelivat, koska yhdellä kädellä asiat sujuvat 50 prosenttia hitaammin. Sängyn petaaminen, pukeminen, meikkaaminen — kaikki tapahtui kuin hidastetussa elokuvassa. Mukavuussyistä jätin ne kaikki lopulta tekemättä. Hiihtelin kotona yöasussa pitkin päivää.

Eräänä päivänä lähdimme virkistykseksi koko perhe huoltoasemalle syömään. Lähtö pukeutumisineen oli temppu sinänsä. Yrittäkääpä panna pipo päähän yhdellä kädellä niin, ettei se näytä idioottimaiselta.

Linjastolla voi unohtaa tarjottimen, koska ei sitä voi yhdellä kädellä kantaa. On myös turha tilata pihviä, koska ilman apua sitä ei saa paloiteltua.

Vessahätä? Niin kauan sujuu hyvin, kunnes ryhdyt pukemaan housut ja takin uudelleen. Jouduin pyytämään miehen avuksi.

Yllättävän moni arkinen asia jää yhdellä kädellä tekemättä tai vähintään puolitiehen. Käden paranemista ei voi jouduttaa. Lopulta uskalsin työntää nokkani ulos ja lähteä lenkille. Se helpotti ahdistusta.

Ortopedi valisti ratsastuksen olevan harrastuksista vaarallisin. Omia lajejaan vapaaottelua ja nyrkeilyä hän puolusti ratsastukseen nähden turvallisiksi. Niissä on harvoin vastassa 500-kiloinen pillastunut hirmu, joka lähtee viemään ympäri metsiä vailla päämäärää.

Pitäisikö minun siis ryhtyä vapaaottelijaksi, kysyin. Ei se mikään huono valinta olisi, lääkäri sanoi. Nauroimme molemmat aika makeasti.

Mistä raajasta luopuisit pakon edessä? Älä ainakaan vasemmasta kädestä.

Johanna Tenovirta