Juhlivan MyPan legendat timmissä kunnossa — tuttujen tapaaminen tulosta tärkeämpää

12.8.2017 16:51
Kuva: Moises Garibay
Vanha maalinäätä Saku Puhakainen on edelleenkin vaarallinen mies vastustajan rangastusalueella.
Vanha maalinäätä Saku Puhakainen on edelleenkin vaarallinen mies vastustajan rangastusalueella.

Yhdeksän mestaria sekä cupvoittaja Tuomas Aho.

— Cupin voittomaalin tehnythän siirtyi aina ulkomaille, joten Ahokin oli 2005 Tanskassa, mestarivalmentaja Ilkka Mäkelä laskee MyPan 70-vuotisjuhlaottelun miehistöstään lauantaina.

Mestaruusvuoden maalihai Adriano liittyy keskusteluun.

— Adi plus kymmenen, iloinen brasilialainen virnistää avauskokoonpanosta.

Lokakuun 3. päivänä 2005 Adriano teki maalin Tampere Unitedia vastaan, mutta vajaat 12 vuotta myöhemmin häkki ei heilahtanut legendojen juhlapeliin luonnolliseksi vastustajaksi valittua FC KTP:tä vastaan.

Maaleja MyPa teki neljä. Miikka Multaharju iski kaksi, Sampsa Timoska ja Mauri Keskitalo yhden.

Monessa seurassa legendaksi noussut Keskitalo aloitti Kotkan väreissä. Tauolla MyPan nykyjoukkueessakin pelaava Heikki Pulkkinen perusteli hieman purinaa aiheuttanutta jakoa sillä, että tarkoituksena oli koota joukkue nimenomaan 2000-luvun pelaajista.

— Nyt käytän oikeuttani ja ostan Manen meille loppupelin ajaksi, Pulkkinen sanoi.

Vaihdossa kotkalaisille tuttu Ville Oksanen siirtyi vihreävalkoisiin. Liikkuiko kesken pelin tehdyssä siirrossa rahaa, sitä ei paljastettu.

Maalille suoraan töistä

Mestarijoukkueen luottomaalivahti Janne Korhonen kiirehti Saviniemeen suoraan töistä.

— Hyvä että ehdin. Tänne on hieno palata. Videoita mestaruusjuhlista ei ole kovin paljon, mutta niitä on tullut katsottua aina silloin tällöin ja näytettyä myös lapsille. Sen illan tunnelma oli jotain, joka ei ikinä unohdu, Korhonen toteaa.

Korhosen lähdön jälkeen Saviniemen valot olivat sammua, mutta nyt seura tekee paluuta takaisin yläsarjoihin.

— Hienoa kuulla, että MyPa voi nousta kakkoseen ja vielä ihan paikallisin voimin.

MyPan legendaarinen oikea pakki Toni Huttunen on Korhosta lähempänä asuvana nähnyt useimmat nyky-MyPan pelit.

— Ihan hyvin on mennyt. Nyt pitää vain pelata ne pelit loppuun, sillä usein kun noususta aletaan puhua, se tietää vaikeuksia, Huttunen muistuttaa.

Hyvin meni legendoillakin. Pallo ja miehet liikkuivat. Voittajajoukkue kesti hellettä selvästi vieraita an paremmin.

— Eihän se perustaito mihinkään unohdu, mutta jos vaikka Kakkosta yritettäisiin pelata, niin paljon pitäisi treenata, Huttunen pohtii.

Paikallispelit arvossa

KTP:n puolelta Jussi Kinnaslampi ja myös toimistolta tuttu Jukka Vilkki myöntävät paikallispelien arvon. Vilkin mukaan lähivastus auttoi markkinoinnissa monin tavoin, ja itse ottelun sai aina vaikeuksitta täyteen.

— Paikallispeleissä oli erilainen lataus. Otettiin tiukasti yhteen, mutta pelaajina oltiin kavereita. Kyllä näihin olosuhteisiin pitää ehdottomasti saada yläsarjapelejä, Kinnaslampi katselee varmasti Kolmosen hienointa stadionia.

Markku Lintula