Aforismilla ei ole Suomessa mitään tekemistä rahan kanssa

4.9.2017 8:30
Kuva: Amanda Raitamäki
Marko Laihinen vakuuttaa, että aforismi sopii hyvin some-maailmaan. Hän peräänkuuluttaa älypuhellinsovellusta, josta voisi lukea aforismeja.
Marko Laihinen vakuuttaa, että aforismi sopii hyvin some-maailmaan. Hän peräänkuuluttaa älypuhellinsovellusta, josta voisi lukea aforismeja.

Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtaja Marko Laihinen vakuuttaa, että aforismilla menee edelleen hyvin, vaikka laji ei paistattelekaan isojen kustantajien julkaisuohjelmissa.

Aforisti piilottaa ajatuksen kaikkien nähtäville.

Aforismi Kansalliskirjaston näyttelystä (Janne Tompuri, 2011)

— Markku Envall on todennut, että aforistiikka on marginaalin marginaalissa.

Suomalaisen aforismin perinnettä esitellään parhaillaan Kansalliskirjastossa. Ensimmäisenä suomalaisena aforismikirjana pidetään runoilija Jacob Fresen vuonna 1726 ilmestynyttä teosta Kårta Sede — Läror och Sede — Tillämpningar (Lyhyitä siveysneuvoja ja tapojen sovelluksia).

Suomenkielisen aforistiikan pioneerina pidetään runoilija J. H. Erkkoa, joka Runoelmia ja ajatelmia -kokoelmassa (1899) otti lajin tapaan kantaa helmikuun manifestiin.

Laihisen mukaan ajankohtaisuus aina kuulunut oleellisesti hyvään aforismiin. Siinä on myös tietoa, sekä ajatuksellista ja väitteellistä sisältöä. Nykyaikainen aforismi on etääntynyt kauas entisaikojen ahtaasta ilmaisusta.

— Itse olen päätynyt siihen, että aforismi pakenee merkillisellä tavalla aforismin määrittelyä, Laihinen sanoo.

Laihisen mukaan laji elää edelleen vahvana, vaikka isot kustantamot eivät sitä juuri julkaise. Kustannusvastuu ja aforismien julkisuus on siirtynyt pääosin pienkustantamoiden ja aforismiyhdistysten harteille.

— Jos aforismeilla aikoisi tienata rahaa, nälkään kuolisi viikossa. Aforismilla ei ole rahan kanssa mitään muuta tekemistä kuin että miinukselle menee.

Aforistiikka sopii myös proosaan

Lyyriset keinot ilmaantuivat aforistiikkaan jo 1920-luvulla Gunnar Björlingin myötä, mutta nykyisin runouden ja aforistiikan välimatka on entisestään lyhentynyt.

— Aforistiikka on hyvin likellä nykyrunoutta. Runoilijat käyttävät ilmaisussaan paljon aforistisia keinoja, sillä ne tuovat runoon lujuutta ja lihaksikkuutta. Toisaalta myös aforistit ovat kiinnostuneet siitä, löytyykö runouden työkalupakista ilmaisuun jotakin uutta.

Aforistiikkaa löytyy myös proosasta. Laihinen muistuttaa, että runoilijana tunnetun Finlandia-voittajan Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista -romaanista on helppo ravistella aforistisia kiteymiä.

— Olisi hienoa, jos aforismeja käytettäisiin proosassa enemmänkin.

Nykyisistä aforistikoista Laihinen haluaa nostaa esille Johannes Ojansuun, Virpi Alasen ja Hannu Hirvosen. Klassikkosarjasta hän suosittelee ainakin Samuli Parosta, Erno Paasilinnaa ja Helena Anhavaa.

— Aforistiikka on ehkä paljastavin kirjallisuuden laji. Jos aforismiin kurkkaa sisälle, kirjoittajasta pystyy aina tulkitsemaan jotakin, vaikka ei ihan oikeassa olisikaan.

Kiteyttäminen on aforismin ytimessä.

— Aforismissa on koko kaunokirjallinen tuotanto minimuodossa, Laihinen sanoo.

Suomen ensimmäisen lasten aforismikirjan

Vuosina 2013—2015 vihtiläinen opettaja Minka Heino järjesti sanataideprojektin, johon osallistui 550 yhdeksäsluokkalaista. Vain muutama tiesi, mitä aforismi tarkoittaa.

— Onhan se kamalaa. Kyseessä on hieno laji, eivätkä lapset tiedä siitä mitään, Heino sanoo.

Hän päätti ottaa härkää sarvista. Puolentoista vuoden aherruksen jälkeen syntyi lapsille suunnattu aforismikirja Pinnalla. Pop! Suomen aforismiyhdistys julkaisi lajissaan ensimmäisen teoksen helmikuun lopulla 2017.

Aforismi on sanojen pinta

Heino kertoo saaneensa kirjastaan paljon hyvää palautetta. Erityisesti mieleen on jäänyt tämä lapselta saatu kirje:

— Tämä oli kyllä kummallinen kirja. Tässä pitää itse ajatella.

Heino myöntää kritiikin osuneen naulan kantaan. Aforismi ei voi olla valmiiksi pureskeltua. Sen pitää haastaa lukija uuteen tapaan lukea. Hän on huomannut, että lasten mielikuvitus tukee aforismien lukemista. He eivät ehkä löydä sitä maailmaa, jota kirjoittaja on itse miettinyt, vaan jotain muuta.

— Olen lapsille selittänyt, että aforismi on vähän kuin sanojen pinta. Kun sanojen alle sukeltaa, löytyy syvyys. Toki lumpeetkin voivat olla kauniita, mutta pinnan alta löytyy kokonainen maailma.

Vaikka aforismit ovat suoraa kerrontaa haastavampia, lapsetkin voivat lukea niitä. Aikuinen ja lapsi voivat lukea saman aforismin, ja kumpikin löytää siitä omat maailmansa.

Hyvän aforismin tunnusmerkkinä Heino pitää tiivistä lausetta, jossa on sanoma tai idea. Se panee lukijan ajattelemaan. Heino siteeraa Janne Tompurin aforismia: Näin pojan kaatuvan ja miehen nousevan ylös.

— Se on jylhä lause. Siinä on hieno elämäntarina, Heino sanoo.

Maailma on sana -aforisminäyttely Kansalliskirjaston Rotundassa (Unioninkatu 36, Helsinki) 22.12. saakka.

Keskeistä aforismiteoksia

1919—1929:

Juhani Siljo: Selvään veteen. 1919

V.A. Koskenniemi: Matkasauva. 1926.

1945—1959:

Jarno Pennanen: Tomun kimallus. 1945.

Kaarlo Marjanen: Nuolia sumusta. 1946.

Matti Kurjensaari: Miekkatanssi. 1957.

1969...

Mirkka Rekola: Muistikirja.1969.

Samuli Paronen: Maailma on sana. 1974

Markku Envall: Rakeita. 1983.

Lähde: Maailma on sana -aforisminäyttely