Teatteriarvio: Tunteet pinnassa ja piilossa

5.9.2017 9:00
Kuva: Nadi Hammouda
Panu Poutanen (vasemmalla edessä) ja Petteri Hautala (ratin takana) Unto Monosen bändikavereina. Takana Untoa esittävä Jussi Puhakka ja Hilkka-vaimoa näyttelevä Satu Taalkainen.
Panu Poutanen (vasemmalla edessä) ja Petteri Hautala (ratin takana) Unto Monosen bändikavereina. Takana Untoa esittävä Jussi Puhakka ja Hilkka-vaimoa näyttelevä Satu Taalkainen.

Satumaa-tangomusikaali. Ohjaus Tiina Luhtaniemi. Käsikirjoitus Heikki Salo ja Heikki Paavilainen. Kapellimestari Iikka Kahri. Visuaalinen suunnittelu Esa Kurri. Äänisuunnittelu Kari Mitikka. Pukusuunnittelu Sari Suominen. Koreografiat Riikka-Liisa Hannikainen.

Kokonaisuus jää kaipaamaan vielä enemmän nostetta ja suuria tunteita.

Tango on kaihon ja kaipauksen musiikkia. Se hellii suomalaisten räytyviä sieluja ja lohduttaa enemmän kuin kulaus miestä väkevämpää.

Siksi Satumaa-tangomusikaali sopii mainiosti avaamaan Kouvolan teatterin uuden kauden, varsinkin Suomen juhlavuonna.

Kouvola on sitä paitsi hallitseva tangon satumaa. Tämän vuoden tangokuningatar Aino Niemi ja viime vuoden tangokuningas Marco Lundberg tulevat Kouvolasta.

Satumaa on myös uuden teatterinjohtajan Tiina Luhtaniemen esikoisohjaus Kouvolassa ja siten ensimmäinen väläytys hänen kädenjäljestään.

Heikki Salon ja Heikki Paavilaisen kirjoittama musikaali sai kantaesityksensä vuonna 2001. Satumaa kertoo lyhyen, mutta tuotteliaan elämän eläneestä säveltäjämestarista Unto Monosesta (1930—1968).

Kouvolan teatterin versiossa Monosesta piirtyy kuva miehenä, joka oli kenties liian herkkä tähän maailmaan. Hänellä oli sydän paikallaan, mutta sielu ei — se oli levoton ja sai tarttumaan paitsi sävellys- ja sanoitustyöhön myös pulloon.

Monosen päihdeongelmaa ei Luhtaniemen ohjauksessa kuuluteta kovaäänisellä, mutta syyt alkoholisoitumiseen tulevat selviksi. Niitä ovat isän kaatuminen talvisodassa, evakkoaika, ujo luonne, äidin menettäminen syövälle ja arvostuksen puute varsinkin uran alkuvaiheessa.

Kaiken tämän keskellä syntyi kuitenkin 70 sävellystä ja myös vino pino sanoituksia. Ja yksi tytär, Seija.

Musiikkinumeroita Satumaassa on vähemmän kuin odotin, ensimmäisessä näytöksessä vain kuusi. Kaikkiaan Monosen sävellyksiä kuullaan 13, ja lisäksi toki muuta näytelmämusiikkia. Suurista numeroista jäävät mieleen erityisesti Erottamattomat ja Sateen tango.

Kokonaisuus jää kaipaamaan vielä enemmän nostetta ja suuria tunteita — sitä samaa fiilistä kuin Simca tonnisella tehdyssä keikkareissussa tai viimeisenä kuullussa Satumassa on. Olisi myös kiva nähdä enimmäkseen kulisseissa piilossa olevaa liveorkesteria enemmän näyttämöllä kuin nyt nähtiin.

Musikaalin lavastus on varsin pelkistetty, kenties turhankin pelkistetty.

Jussi Puhakka on mainio Mononen. Hän tekee Untosta sympaattisen hahmon, joka vielä isona miehenä kaipaa äitinsä halausta. Tulkinnassa on herkkyyttä ja vapauttavaa huumoria.

Satu Taalikainen hehkuu Hilkka-vaimona ja tulkitsee hienosti muun muassa kyllästymisensä muusikkomiehensä juopotteluun. Johanna Heimonen on Monosen Helena-äitinä lämmin ja vahva.

Kouvolan teatterin uusiin kasvoihin kuuluva Petteri Hautala on sekä nuorena Untona että hänen bändikaverinaan melkoinen velikulta.

Satumaa on paitsi tarina Monosesta ja tangomusiikista, myös pätkä suomalaista lähihistoriaa. Se muistuttaa, että vaikka maailma ympärillä muuttuu, tietyt perusasiat pysyvät. Niin kuin musiikki ja rakkaus.

Hyvää: Napakka pituus musikaaliksi, 2 h ja 20 minuuttia.

Huonoa: Musikaali kaipasi enemmän selkeitä kohokohtia.

Erityistä: Unto Monosen Seija-tytär kunnioitti ensi-iltaa läsnäolollaan.

Katariina Hakaniemi