Kouvolalaisesta perunamaasta nousi 820 gramman jättiläinen

8.9.2017 19:56
Kuva: Jussi Lopperi
80-vuotias Pentti Jormanainen kertoo, ettei ole eläessään nähnyt yhtä suurta perunaa. Jättiläinen on Timo-lajiketta.
80-vuotias Pentti Jormanainen kertoo, ettei ole eläessään nähnyt yhtä suurta perunaa. Jättiläinen on Timo-lajiketta.

Kymijoen rannalla Jokisillantiellä asuva Pentti Jormanainen löysi perjantaina perunoita nostaessaan varsinaisen möhkäleen.

Hän ei ole aiemmin punninnut perunoitaan, mutta löytö oli niin mielenkiintoinen, että hän sen vaakaan. Perunalla oli painoa kokonaiset 820 grammaa.

— Olen 80 vuotta tässä maailmassa liikkunut ja viettänyt paljon aikaa perunapelloilla, eikä ikinä ole tullut yhtä suurta vastaan.

Jormanainen kertoo, että hänen lapsuudenkodissaan kasvatettiin aina perunaa karjan ja ihmisten käyttöön. Hän oli mukana kylvössä ja keräämisessä heti, kun pystyi koppaa kantamaan.

Jättiperuna on hieman tummunut toiselta puoleltaan.

— Tänä vuonna perunat pyrkivät pilaantumaan herkästi. Kyllähän se olisi käyttökelpoinen, mutta tuskin sitä kuitenkaan otetaan käyttöön.

Kuva: Jussi Lopperi
Jättiperuna ei todennäköisesti päädy ruokapöytään.
Jättiperuna ei todennäköisesti päädy ruokapöytään.

Suomen jättikasvisyhdistyksen kotisivulla listataan Suomen ennätykset yhdistyksen punnituksissa. Painavin peruna on ollut 795-grammainen, ja se on punnittu 2014.

Jormanaisen peruna ei silti ole maan suurin. Esimerkiksi Ilta-Sanomien uutisessa vuodelta 2006 kerrotaan 1 300 grammaa painaneesta perunasta, joka nostettiin Savonlinnassa.

Kimmo Puhakka