SANA SUNNUNTAIKSI

Kuulolla

12.3.2017 4:00

Vanhemman ohuen unen läpi on kantautunut lasten huoneesta hiljaista uikutusta. Pienen ihmisen hiukset ovat kuin suihkun jäljiltä ja posket hehkuvat hiilloksen lailla. Vanhempi tarjoaa vettä kuumeiselle silmäterälleen. Huoli on möykkynä vatsan ja kurkun välillä.

Ammattilaisen sanoin epämääräiset oireet nostavat pelon sellaisille asteille, joista ennen lasten saamista ei ollut mitään aavistusta. Hyvä Jumala, auta meitä! Anna tälle pienelle takaisin terveys ja kikatteleva lapsen huolettomuus!

Markus kuvaa evankeliumissaan jonkun isän hätää poikansa puolesta (9:17—29). Rajut ja hallitsemattomat oireet heittävät poikaa milloin maahan, milloin nuotioon. Opetuslapsista ei ollut apua. Jäljellä ei ole enää muita kuin Nasaretin Jeesus.

Isä parahtaa (näin tekstissä ei suoraan sanota, mutta uskon, ettei pyyntö tule mitenkään monotonisella äänellä) ”Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!”

Jos voit. Isä ei jaksa esittää uskonsankaria. En usko, että Jeesuksen ääni oli tyly tai moittiva, kun hän vastaa isälle. ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.”

Vastaus nousi Jeesuksen omasta kokemuksesta. Hän luotti Isäänsä, eikä tehnyt tai sanonut mitään, mitä ei saanut Isältään. Ja kun hän eli näin, tapahtui ihmeellisiä asioita. Pojan isällä ei ollut yhtä syvää luottamusta ja uskoa. Rehellisen paljaasti hän vastaa, ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” Ja Jeesus auttoi ja paransi pojan.

Meillä voi olla joissakin asioissa luottamus hyvään Taivaalliseen Isään. Ja sitten meissä on niitä alueita, joissa emme vielä kykene luottamaan siihen, että kaikki, ihan kaikki, on Isämme käsissä.

Moni kokee syyllisyyttä siitä, että on elämäntilanteita, joiden keskellä ei pysty luottamaan Jumalaan. Niin ei tarvitsisi olla. Meillä on lapsen oikeus jutella Isällemme kaikesta ja kaiken kanssa ilman, että jotain tarvitsisi hävetä tai piilottaa — ei edes toivottomuuttamme.

Kun kysyn omilta lapsiltani, miten menee, haluan kuulla, mitä heille oikeasti kuuluu. Eihän se ole kivaa, jos heillä on huolia tai murheita, mutta minä haluaisin olla heidän tukenaan siinä, missä pystyn.

Voisiko näin olla myös Taivaallisen Isämme suhteen? Ja jotenkin vielä mittaamattoman paljon paremmin ja syvemmin — Hän kun sattuu olemaan kaikkivaltias.

Sairaalapastori Kari Niemelä