Huiput testaavat kuntoaan
15.1.2010 4:00
Mittava turnaus on aina kova rutistus järjestäjiltä, sanoo Herman Kare -viikonlopun isäntäseuran Kouvolan Painijoiden puheenjohtaja Arto Karhu.
Kuvaaja: Kari Huusari
Herman Kare -turnaus kokoaa viikonlopuksi Mansikka-aholle painin suomalaiskärjen ja naapurimaiden haastajat.
KARI HUUSARI
KOUVOLA. Sopiva ajankohta on kaikki kaikessa. Kouvolan Painijoiden puheenjohtaja Arto Karhu tietää, että yksi syy Herman Kare -painiturnauksen houkuttelevuuteen on sen tarjoama mahdollisuus kisakunnon testaamiseen aivan vuoden alussa.
- Meidän turnauksemme on ensimmäinen katsastuskilpailu, kun katsotaan paikkoja kevään EM-kisoihin, Karhu sanoo.
Toki Kouvolasta haetaan vauhtia muihinkin mittelöihin kuin Bakun huhtikuisille EM-matoille. Suomenmestaruuksista otellaan maaliskuussa Alavudella, ja MM-mitalit ovat jaossa syksyllä Moskovassa.
Kiivastahtinen painivuosi tietää sykettä myös Mansikka-ahon halliin pystytettävälle painiareenalle.
- Yllättäjiä löytyy varmasti monista sarjoista. Palkintopallille voi nousta suurelle yleisölle hieman tuntemattomampiakin nimiä.
31. HERMAN KARE -turnaus täyttää Mansikka-ahon perjantai-illasta sunnuntaihin. Ensimmäiset punnitukset aloitetaan perjantaina, ja otteluihin päästään lauantaina kello 12. Viralliset avajaiset pidetään kello 17.
Lauantaina ovat tulessa sarjat 55, 66, 84 ja 120, joissa otellaan saman päivän aikana koko paketti alkusarjoista finaaleihin asti. Sunnuntaina matolle astuvat 60-, 74- ja 96-kiloisissa painivat miehet.
Edellisvuosista poiketen turnaus painitaan vain kahdella matolla. Tällä ratkaisulla on pyritty tiivistämään kisaa ja helpottamaan ottelujen seuraamista.
Mukaan on ilmoittautunut satakunta painijaa, joiden joukkoon mahtuu Suomen parhaimmisto lähes kokonaisuudessaan sekä edustava otos kilpailijoita Ruotsista, Norjasta, Virosta, Liettuasta, Venäjältä ja Ukrainasta.
MIELENKIINTOISIMMAKSI sarjaksi - ainakin etukäteen arvioituna - Arto Karhu nostaa 66-kiloiset. Jarkko Ala-Huikku, Sasu Kaasinen, Ville Pasanen ja Ville Lehmusvirta saavat vastaansa kovia ulkomaisia kilpailijoita turnauksen laajimmassa sarjassa. 66-kiloisiin on ilmoittautunut 22 painijaa.
- Vauhtia on luvassa muihinkin sarjoihin. Esimerkiksi kuusikymppisissä ovat mukana Ville Käki, Jonni Laulainen ja Liettuan Svajunas Adomaitis.
Viimevuotisen Herman Kare -palkinnon saanut Antti Hakala kilpailee 84-sarjassa. Seiskanelosissa puolestaan Henri Välimäki, Veli-Karri Suominen ja Marko Tuomela kohtaavat joukon pohjoismaisia ja ukrainalaisia haastajia.
- Ainakin tuossa 74-sarjassa voitto on suomalaisten kannalta tiukassa. Ja joka tapauksessa yleisölle on tarjolla mielenkiintoisia otteluja, Karhu sanoo.
Lähetä uutinen kaverille