KooKoo selvästi SaPKoa etevämpi
7.2.2010 22:36
Ville Hirvonen
Savonlinna. SaPKon ja KooKoon välisestä ottelusta oli lupa odottaa kohtuu hyvää kiekkopeliä. Sarjakärki KooKoo on saanut valmentajavaihdoksen jälkeen pelin toimimaan, ja toisaalta SaPKo hamuaa edelleen kiivaasti pudotuspeleihin. Ismo Lehkosen johtama kouvolalaisjoukkue ei jättänyt kuitenkaan SaPKolle juuri mitään arvailujen varaan. Loppunumerot kirjattiin lopulta KooKoon hyväksi maalein 1-4 (1-1, 0-2, 0-1)
Ottelun avauserä oli kouvolalaisten hallintaa, vaikka maalit jaettiinkin.
Olli Julkunen vei erän puolenvälin jälkeen KooKoon johtoon, mutta SaPKo tuli vielä erän lopussa tasoihin. Matti Tiihosen viivasta läh-
tenyt laukaus jäi vaisusti peliä seuranneen kotiyleisön ainoaksi ilonaiheeksi koko ottelussa.
SaPKo pelasi paremman toisen erän, mutta maalintekoon osallistui joukkueista vain toinen. KooKoo karkasi Matti Huillan ja Eemeli Koskelaisen maaleilla jo kahden maalin karkumatkalle. Etenkin Huillan maali tuli kotijoukkueen kannalta harmilliseen aikaan, sillä pässipaidat olivat juuri tulleet tasalukuiseksi.
Ottelun viimeistä erää sävyttivät erikoiset tilanteet ja jäähyt. Varsinkin ottelun loppuhetkillä ukkoa lappasi jäähyboksiin molemmista joukkueista sillä seurauksella, että kumpaisenkin joukkueen peli hiukan sekosi. Tämä ei juuri KooKoota enää häirinnyt, sillä koko illan viisasta vieraskiekkoa pelannut joukkue
oli voitonsyrjässä tukevasti kiinni.
SaPKo heräsi aivan viime hetkillä taistelemaan vielä sarjapisteistä, kun peliä sekoittaneet rangaistukset antoivat siihen vielä oivan sauman.
Eemeli Koskelaisen ja Mikko Liukkosen peräjälkeen tulleiden rangaistusten aikana savonlinnalaiset hakivat kavennusta ilman maalivahtia.
Kouvolalaisten maalinsuulla kelpo ottelun pelannut HIFK:n lainamies, Jani Nieminen kesti kuitenkin sapkolaisten tuimimmat lähentelyt.
Ottelun jälkeen KooKoon päävalmentaja Ismo Lehkonen oli silmin nähden tyytyväinen mies.
- Todella tärkeät vieraspisteet. Tiedettiin, että vastassa on joukkue, joka haluaa taistella viimeiseen asti pudotuspelipaikasta, joten helppo ilta ei ole tulossa.
Vaikka Lehkonen hehkuikin tyytyväisyyttään, ei hän päästänyt omiaan kuitenkaan täysin puhtain paperein iltapuhteesta. Joidenkin yksittäisten pelaajien ajatus oli aina vaikeassa Talvisalon kaukalossa aivan jossain muualla.
- Tuntuu, että jotkut pelaajat olivat sekä henkisesti että fyysisesti jossain siellä, jossa heidän ei pitäisi olla. Ehkä osa pelaajista oli katsonut ennen peliä liian intensiivisesti sarjataulukkoa. Toisaalta taas jotkut pelaajistamme pelasivat tänään kauden parhaan
pelinsä, KooKoo-luotsi pyöritteli.
Uusien onnistujien lisäksi Lehkonen kiitti erityisesti myös Savonlinnaan saapuneita kannattajia.
- Ehkä juuri siksi osa pelaajistamme pelasi sen kauden parhaan pelinsä tänään. Meillä oli tänään jäällä se kuuluisa ”kuudes kenttäpelaaja”, Lehkonen myhäili.
Niin tai näin, KooKoo oli lauantaina kaukalon herra ja hidalgo ja vankisti täten asemiaan sarjan kärjessä.
Lähetä uutinen kaverille