Kouvola haluaa asukkaat maineensa lähettiläiksi
31.10.2008 4:00
Teemu Ollikaisen esittelemän Kouvolan logon värit eivät toistuneet videotykissä aivan todenmukaisina. Logon ulkonäköä saatetaan vielä viilata ennen käyttöönottoa.
Kuvaaja: Lumikki Haaja
Kaupunki sai viestintästrategian ja pirskahtelevan logon.
KIMMO PUHAKKA
KOUVOLA. Uusi Kouvola aikoo hankkia hyvää mainetta muun muassa luontoarvojen ja yrittäjämyönteisyyden avulla. Myönteisen sanoman lähettiläiksi halutaan valjastaa ennen kaikkea kaupungissa asuvat ja työskentelevät ihmiset.
- Jokainen muistaa saamansa hyvän ja huonon palvelun. Tutkimukset osoittavat, että ihmiset luottavat eniten ystäviensä suosituksiin. Mikään muu kanava ei ole niitä tärkeämpi, sanoo seniorikonsultti Riitta Laine.
- Ensin on saatava omat palvelut kuntoon, jotta niitä voidaan markkinoida, toteaa muutosjohtaja Lauri Lamminmäki.
Järjestelytoimikunta hyväksyi torstaina Kouvolan uuden viestintästrategian. Sen on laatinut helsinkiläinen viestintätoimisto Pohjoisranta, jossa työskentelevä Laine on itse aikoinaan asunut 15 vuotta Kouvolan seudulla.
Työ aloitettiin viime keväänä tekemällä tutkimus siitä, millaisia mielikuvia ulkopuolisilla yrityksillä, järjestöillä ja kansalaisilla on Kouvolasta.
- Kiistattomina valtteina nousivat esiin luonto ja asuinympäristö, metsät ja järvet. Myös yrittäjämyönteistä ilmapiiriä kiitettiin. Kielteisiin mielikuviin liittyi harmaus ja värittömyys, se, että "täällä ei tapahdu mitään", Laine kertoo.
- Ihmiset tietävät Kouvolan seudusta vähän, ja tiedot voivat perustua virheellisiin mielikuviin.
Viestintästrategiassa halutaan tehdä kaupungin henkilöstöstä maineen rakentajia. Hyvällä asiakaspalvelulla on Laineen mukaan mahdollista pelastaa paljon.
- Kriisitilannetta ei yleensä arvioida itse tapahtuman perusteella, vaan sen mukaan, miten siitä viestitään. Vaikka asiakkaalle ei olisi tarjota vapaata terveyskeskusaikaa, hänelle on jäätävä mielikuva, että häntä on kohdeltu ihmisenä eikä pelkkänä numerona jonossa.
Lamminmäki toivoo, että kouvolalaiset oppisivat uskomaan itseensä.
- Esimerkiksi kuntauudistuksissa olemme nyt valtakunnan ehdottomassa eturivissä, mutta kuinka moni paikallinen on uskaltanut paukuttaa henkseleitään siitä?
Torstaina hyväksyttiin myös Kouvolan logo, jonka on suunnitellut graafisen suunnittelun toimisto Both Helsingistä. Verkosto-nimisen, kuplapilven näköisen logon pohjana on uuden Kouvolan kartta, ja täplät edustavat paikkakuntia.
Teemu Ollikainen Bothista kertoo, että logon on tarkoitus kuvata yhdistyvien alueiden vuorovaikutusta ja läheisyyttä sekä paikalliskulttuurien rikkautta. "Pirskahtava" ulkonäkö kuvaa energisyyttä ja dynaamisuutta.
Myös kysymys uuden Kouvolan vaakunasta lähestyy ratkaisuaan. Kuusi ehdotusta on käsitelty Kansallisarkiston heraldisessa lautakunnassa, viestintätyöryhmässä ja yhdistymistyöryhmässä. Muutosjohtaja tekee ehdotuksen valittavasta vaakunasta uudelle kaupunginhallitukselle, jolta asia etenee valtuustolle. Päätös tehdään ennen vuodenvaihdetta.
Lähetä uutinen kaverille