Tilaa lehti

Tilaa Kouvolan Sanomat verkkosivuilta tai soita (05) 2800 4600.

Anna palautetta

Anna toimitukselle palautetta tästä.

Anna uutisvinkki

Voit antaa uutisvinkin tällä lomakkeella

Paikallislehdet

Ensin selvitys, sitten johtopäätökset

23.1.2010 4:00

Kouvolan terveyspalvelujen uudistamishanketta käsitellään sairaanhoitopiirin yhtymäkokouksessa helmikuun 12. päivänä. LAILA SAIRO

KOUVOLA. Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän hallitus käsitteli perjantaina Kouvolan kaupunginhallituksen esitystä Kuusankosken aluesairaalan siirtämisestä kaupungin alaisuuteen. Hallituksen kouvolalainen jäsen Pekka Jokinen (kok.) piti hallituksessa käytyä keskustelua rakentavana. Hallitus päätti kutsua koolle yhtymäkokouksen 12. päiväksi helmikuuta.

Siihen mennessä ei asiaa ehditä valmistella, vaan yhtymäkokouksen tehtäväksi jää antaa aluesairaalan irtautumisen valmistelu hallituksen tehtäväksi.

Kuntayhtymän toimitusjohtaja Kari Hassinen ei näe asiassa riitaa pohjoisen ja eteläisen Kymenlaakson kesken. Hänen mukaansa eri mieltä voi olla riitelemättäkin.

Hän itse ei vastusta Kouvolan terveyspalveluhanketta eikä aluesairaalan irrottamista kuntayhtymästä mutta muistuttaa, että asia vaikuttaa koko maakunnan sairaanhoidon rakenteeseen. Myös hankkeen nopea aikataulu saa hänet hiukkasen epäröimään.

- Tottakai valmistellaan siten kuin hallitus päättää, mutta selvitettäviä asioita on paljon. Henkilökunta, palveluiden järjestäminen, talous ynnä muuta, hän luettelee.

Hassisen mielestä aluesairaalan siirto vuoden 2012 alusta olisi realistisempi vaihtoehto kuin Kouvolan tavoittelema 2011.

- Täytyy muistaa, että valmistelua tehdään muun työn ohessa ja potilaatkin on hoidettava.

Vuoden lisäaikaa hän perustelee myös sillä, että henkilöstö ehtisi paremmin mukaan muutokseen.

Esimerkkinä epäilyttävistä uudistuskohteista hän mainitsee tietojärjestelmät, jotka on muutoksen yhteydessä uusittava. Hän uskoo, että teoriassa kaikki on mahdollista, mut-

ta käytännössä riskit ovat suuret.

- Joka tapauksessa hanke selvitetään asiallisesti. Ja kun selvitys on tehty, on johtopäätösten vuoro.

Pekka Jokisen mukaan helmikuun yhtymäkokouksessa selvitetään kuntien edustajille sekä Kouvolan suunnitelmat että Kotkan vastaavat kaavailut, jotka tosin eivät ole niin pitkällä kuin Kouvolan. Kotkassa aiotaan keskittää terveyskeskuksen päivystys ja muitakin toimintoja keskussairaalan yhteyteen.

Tehtävän selvityksen yksi vaikeita kysymyksiä on Jokisen mielestä psykiatrisen sairaalan tulevat järjestelyt. Tällä hetkellä aluesairaalan ja psykiatrisen sairaalan yhteistyö on monella tavalla laajaa.

Toiseen suuntaan ratkaisua vetää 1950-luvun alussa valmistunut sairaalarakennus, joka alkaa olla elinkaarensa päässä. Sen remontointi taistelukuntoon on kallis operaatio.

Jokinenkin myöntää, että aikataulu on tiukka, mutta toistaiseksi edetään sen mukaisesti.

Pohjois-Kymenlaakson kunnat rakensivat aikoinaan aluesairaalan omiin tarpeisiinsa. Sittemmin se liitettiin perustettuun sairaanhoitopiiriin. Jokisen mukaan piiri ei maksanut sairaalasta kunnille, mikä on syytä muistaa tulevissa neuvotteluissa.

Lähetä LähetäFacebook FacebookDel.icio.us Del.icio.usMySpace MySpace
Sähköposti lähetetty!

Lähetä uutinen kaverille

Kouvolan Sanomat: Ensin selvitys, sitten johtopäätökset

LAILA SAIRO KOUVOLA. Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän hallitus käsitteli perjantaina Kouvolan kaupunginhallituksen esitystä Kuusankosken aluesairaalan siirtämisestä kaupungin alaisuuteen. Hallituksen kouvolalainen jäsen Pekka Jokinen (kok.) piti hallituksessa käytyä keskustelua rakentavana. Hallitus päätti kutsua koolle yhtymäkokouksen 12. päiväksi helmikuuta.

Lue koko uutinen:
http://www.kouvolansanomat.fi/Uutiset---Uutiset-maakunnasta/2010/01/23/Ensin+selvitys%2C++sitten+johtop%C3%A4%C3%A4t%C3%B6kset/201028345335/5

(*) Pakolliset kentät