Lama lisää röyhkeyttä tupakan salakuljetuksessa
25.1.2010 4:00
Viinan salakuljetukseen verrattuna toiminta on kannattavaa, mutta rangaistukset melko vähäiset.
ETTI KANTOLA
LAPPEENRANTA. Tupakan salakuljetus Venäjältä Suomeen on röyhkeää.
- Pieniä 50-300 kartongin eriä ei edes yritetä piilottaa. Ne ovat henkilöauton takapaksissa ja luotetaan hyvään tuuriin. Eriä lähetetään niin paljon, että osa menee läpi, kertoo Itäisen tullipiirin tulliylitarkastaja Juha Pohjola.
Luottamukselle on perusteita, sillä tulli ei ehdi tarkastaa kaikkia ajoneuvoja ja järein valvonta keskittyy isompiin eriin.
Tullin käsityksen mukaan jo yli 10 kartongin erien tuonti on pääosin Venäjältä organisoitua, vaikka joukossa on yksittäisiäkin yrittäjiä. Usein asialla on porukka, jossa toiset ajavat tupakkaa rajan yli ja toiset kauppaavat tavaraa eteenpäin. Tekijöinä on venäläisten lisäksi muun muassa virolaisia.
Toiminta on huomattavan kannattavaa verrattuna viinan salakuljettamiseen. Rangaistukset ovat yksittäiselle henkilölle melko vähäiset.
Viime vuoden loppuneljänneksellä Itäinen tullipiiri takavarikoi lähes kolminkertaisen savukemäärän keskiarvoon verrattuna. Määrä koostui alle 500 kartongin lasteista.
Taantuma ja taloudellinen ahdinko Venäjällä on lisännyt tupakkakuriirien määrää.
- Kuulusteluissa yhdeksi syyksi kerrotaan, että työnantaja ei ole maksanut palkkaa tai vain puolet siitä, kertoo Itäisen tullipiirin tutkinnanjohtaja Tuomo Valjus.
Venäjällä tupakkakuskeja haalitaan lehti-ilmoituksilla ja netin keskustelupalstoilla.
Tulli taistelee salakuljetusbisnestä vastaan pyrkimällä paljastamaan koko ringin pelkän kuskin sijaan. Valjuksella on tutkinnassa juttu, jossa on vangittuna neljä tekijää, ja heitä on tarkoitus pidättää lisää. Porukka kuljetti savukkeita Vaalimaan kautta Helsingin suuntaan.
- Näyttää, että tilalle tulee aina uusia.
Henkilöautoissa kulkevat savukkeet jäävät pääasiassa Suomen markkinoille Kaakkois-Suomeen, pääkaupunkiseudulle ja isoille paikkakunnille.
Tulli uskoo salakuljettajien savukkeiden olevan pääosin aitoja merkkituotteita Venäjän tupakkatehtailta. Yleensä merkki on L&M. Joukossa on esimerkiksi väärennettyä kiinalaista Marlboroa, jonka etiketeistä löytyy kirjoitusvirheitä.
Tupakan salakuljetus on kannattavaa
Tupakkakartongissa on 200 savuketta. Venäjällä se maksaa 6-7 euroa.
Suomessa laillisen kartongin hinta on yli 40 euroa, salakuljetetun 12-15 euroa.
Henkilöautossa tuoduista kartongeista voi kertyä voittoa yli tuhat euroa.
Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä Itäinen tullipiiri takavarikoi matkustajaliikenteestä yli 17 000 tupakkakartonkia.
Jos ne olisi päätyneet myyntiin Suomessa, valtion veronmenetykset olisivat olleet 740 000 euroa.
Arvio koko viime vuoden luvuista on 90 000 kartonkia, joista seuraisi 3 800 000 euron veronmenetykset.
Tilastoja heiluttelevat satunnaisesti paljastuvat rekkojen rakenteisiin kätketyt lastit, joissa voi olla toistakymmentä tuhatta kartonkia.
Lähetä uutinen kaverille