Uutiset
|
||
Tilaa lehti
Tilaa Kouvolan Sanomat verkkosivuilta tai soita (05) 2800 4600.
Anna palautettaAnna toimitukselle palautetta tästä. Anna uutisvinkkiVoit antaa uutisvinkin tällä lomakkeella Paikallislehdet |
Zaida Bergroth ajautui ihmissuhdesolmujen kuvaajaksi25.1.2010 4:00![]() Zaida Bergroth käsikirjoittaa elokuvia yhdessä avomiehensä Jan Forsströmin kanssa. Opiskeluaikana toisiinsa tutustunut kaksikko työskentelisi luultavasti yhdessä ilman parisuhdettakin.
Anjalankosken elokuvapalkinnon saanut ohjaaja haaveilee kevyen ja humoristisen elokuvan tekemisestä. KIMMO PUHAKKA KOUVOLA. Ohjaaja Zaida Bergrothin mielestä perhesuhteet ovat monimutkaisia ja sen vuoksi kiinnostavia. - Tai eivät yksinomaan perheet, vaan mutkikkaat ihmisten väliset suhteet yleensä. Se ei ole ollut tietoinen valinta, mutta perhetarinoissa on jotain, mitä minun tekee mieli käsitellä. Tietyt elementit kulkevat mukana elokuvissani. Aiemmin lyhytelokuvia ohjanneen Bergrothin ensimmäinen pitkä ohjaustyö Skavabölen pojat tuli ensi-iltaan viime vuonna. Lokakuussa se voitti uusille elokuvantekijöille tarkoitetun kilpailusarjan pääpalkinnon Pusanin elokuvafestivaaleilla Etelä-Koreassa. Tammikuun puolivälissä elokuva sai Jussi-ehdokkuudet käsikirjoituksesta ja äänisuunnittelusta, ja viime viikolla Bergroth julistettiin Anjalankosken elokuvapalkinnon voittajaksi. Sunnuntaina ohjaaja vieraili Opistokinossa vastaanottamassa palkinnon ja keskustelemassa elokuvasta yleisön kanssa. Skavabölen pojat perustuu Antti Raivion näytelmään vuodelta 1991. Se oli aikanaan sekä yleisö- että arvostelumenestys. - Valmistuin Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2004, näin näytelmän samana keväänä ja aloin jo silloin miettiä elokuvaversion tekemistä. Eli aihe ehti muhia kauan, Bergroth toteaa. Tarina kertoo onnellisen perhe-elämän särkymisestä perheen poikien näkökulmasta. Keskiössä on 19-vuotias Rupert, joka muistelee kymmenen vuoden takaista traumaattista kokemustaan. Elokuva liikkuu kahdessa aikatasossa, ja kumpaakin veljestä esittää kaksi eri-ikäistä näyttelijää. - Minua kiehtoi näytelmässä veljesten välisten ja perheen sisäisten suhteiden kuvaus. Erikoinen komedian ja tragedian liitto nauratti ja kosketti, Bergroth kertoo. Bergroth käsikirjoitti elokuvan yhdessä Antti Raivion ja avomiehensä Jan Forsströmin kanssa. Pari on aiemmin kirjoittanut yhdessä lyhytelokuvia, ja yhteistyö sujuu hyvin. - Olimme opiskelukavereita, ja olisimme varmaan joka tapauksessa halunneet tehdä töitä yhdessä. Asia on ratkaistu niin, ettemme anna ihmissuhteen häiritä työskentelyä, Forsström lohkaisee. Hän luonnehtii Bergrothin ohjaustyyliä sanomalla, että tämä on ymmärtäväinen kaikkia henkilöhahmojaan kohtaan. Joukossa ei ole karikatyyrejä eikä pahoja ihmisiä. Parhaillaan Bergrothilla on suunnitteilla kaksi ohjaustyötä. Toinen on hänen ja Forsströmin käsikirjoittama perhetarina, jossa on trillerin elementtejä, ja toinen ulkopuoliseen käsikirjoitukseen perustuva henkilökuva 30-vuotiaasta naisesta. Elokuvat tosin saattavat vielä muokkautua odottamattomiin suuntiin. - Haaveilen siitä, että tekisin joskus vähän kevyempiä aiheita, humoristisempaan suuntaan. Katsotaan, miten käy, ohjaaja sanoo. |
|









Lähetä uutinen kaverille