KOUVOLA. Vanhustenhuollosta viime vuonna jätettyjen 38:n kantelun määrä merkitsee 22:n kantelun lisäystä edellisvuoteen. Etelä-Suomen alueha..." />

Uusin viesti

Tilaa lehti

Tilaa Kouvolan Sanomat verkkosivuilta tai soita (05) 2800 4600.

Anna palautetta

Anna toimitukselle palautetta tästä.

Anna uutisvinkki

Voit antaa uutisvinkin tällä lomakkeella

Paikallislehdet

Kantelut vanhustenhoidosta paisuivat Etelä-Suomessa

26.1.2010 4:00

KOUVOLA. Vanhustenhuollosta viime vuonna jätettyjen 38:n kantelun määrä merkitsee 22:n kantelun lisäystä edellisvuoteen. Etelä-Suomen aluehallintoviraston sosiaalihuollon tulosjohtaja Leena Kirmanen pitää kanteluiden lukumäärän kasvua sekä rajuna että yllättävänä.

- Lisäys kanteluihin on tullut loppuvuoden kuluessa, mutta vielä ei voi vetää johtopäätöksiä niiden syistä, Kirmanen toteaa.

Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa tehtailtiin kanteluita niin ikään vuotta 2008 uutterammin. Alueella jätettiin viime vuonna 10 vanhustenhuoltoon kohdistuvaa kantelua, joka on seitsemän enemmän kuin vuonna 2008.

Keskiviikkona Etelä-Suomen Avissa pureudutaan kanteluihin koko laajuudessaan.

- Totta kai meillä on huoli sosiaalihuollon tilanteesta kaiken kaikkiaan. Jatkossa ennakoiva valvonta korostuu, Kirmanen sanoo.

Aluehallintovirastot julkaisevat sosiaali- ja terveydenhuollon kanteluista koosteen tammi-helmikuun taitteessa.

Lähetä LähetäFacebook FacebookDel.icio.us Del.icio.usMySpace MySpace
Sähköposti lähetetty!

Lähetä uutinen kaverille

Kouvolan Sanomat: Kantelut vanhustenhoidosta paisuivat Etelä-Suomessa

KOUVOLA. Vanhustenhuollosta viime vuonna jätettyjen 38:n kantelun määrä merkitsee 22:n kantelun lisäystä edellisvuoteen. Etelä-Suomen aluehallintoviraston sosiaalihuollon tulosjohtaja Leena Kirmanen pitää kanteluiden lukumäärän kasvua sekä rajuna että yllättävänä.

Lue koko uutinen:
http://www.kouvolansanomat.fi/Uutiset---Uutiset-maakunnasta/2010/01/26/Kantelut+vanhustenhoidosta+paisuivat+Etel%C3%A4-Suomessa/201028363467/5

(*) Pakolliset kentät

http://www.kouvolansanomat.fi/Uutiset---Uutiset-maakunnasta/2010/01/26/Kantelut+vanhustenhoidosta+paisuivat+Etel%C3%A4-Suomessa/201028363467/5

" />