Lindström toivoo nukkuvien heräävän
23.3.2011 9:58 | Päivitetty: 24.3.2011 10:00Perussuomalaisten Kymenlaakson piirin puheenjohtaja Jari Lindström ei tiedä, miten suhtautuisi huimaan kannatuslukuun.
— Joka kerta sanon tässä kohtaa, että pidetään jalat maassa. Vaaleissa käy miten käy, ja jos saamme vaikka 15 prosenttia äänistä, tullaan sanomaan, että hävisimme.
— On iso kysymys, riittääkö kannatus vaaleihin asti, mutta ainakin kentältä kuuluu positiivinen viesti. Moni vuosia vaaleissa nukkunut on tullut sanomaan, että aikoo nyt äänestää. Toivottavasti se näkyy.
Kannatustaan hieman lisänneen keskustan kansanedustaja Markku Pakkanen arvelee, että kannattajien valuminen keskustalta perussuomalaisille tapahtui viime kuntavaaleissa, ja että vuoto on nyt pikemminkin SDP:n ja kokoomuksen ongelma.
— Tilanne on meille äärimmäisen haastava, mutta uskon, että pääsemme kakkosella alkaviin lukuihin. Kampanjassa täytyy käsitellä ihmisen kokoisia asioita ja toivoa jalkautumisen alkavan pikkuhiljaa näkyä.
SDP:n ehdokas ja Kouvolan valtuustoryhmän puheenjohtaja Harri Helminen sanoo olevansa hämillään perussuomalaisten kannatusluvuista ja ihmettelee, mikä puolueen sanomassa vetoaa.
— Kyllä tämä jonkinlainen viesti on meille, jotka olemme pitkään olleet suuria puolueita.
Helminen on vaalityötä tehdessään huomannut saman, minkä Helsingin Sanomien teettämä galluptutkimuskin havaitsi: monet kuvittelevat SDP:n olevan hallituspuolue.
— Joudumme tämänkin hallituksen teoista syytettyjen penkille. Se on masentavaa.
Kokoomuksen kansanedustaja Jari Larikka sanoo, ettei kokoomus aio lähteä kilpahuutoon perussuomalaisten kanssa.
— Yritämme tehdä vastuullista politiikkaa. Jos se ei
äänestäjille riitä, ei voi mitään, toteaa Larikka.
Kristillisdemokraattien
kansanedustaja Sari Palm
on vaarassa pudota eduskunnasta.
— Viime vaaleissa nähtiin, että gallupit on tehty selätettäviksi. Olen huolissani puolueen paikan puolesta, en niinkään omasta puolestani. Opetustyössä olen tehnyt pätkätöitä, joten tipun kyllä jaloilleni.
Häntäkin huolestuttavat äänestäjien heikot tiedot politiikasta.
— Isoista vakavista asiois-
ta, kuten kansanvallan käytöstä, tehdään mielikuvaprotesteja.


















