Puolueiden perusturvanäkemyksissä on satojen eurojen heittoja
24.3.2011 12:27Etti Kantola
Kansalaisille kuuluvan perusturvan taso jakaa puolueita selvästi. Noin puolet eduskuntapuolueista kannattaa perusturvan reipasta nostamista, toinen puoli keskittyy vakuuttamaan, ettei halua leikata sitä.
Vihreät ja demarit laittaisivat nykyiseen perusturvaan satasen lisää kuussa. Vasemmistoliitto tuplaisi tämän korotuksen. Perussuomalaiset ei lyö kantaansa lukkoon, vaan muotoilee, että korotus voisi olla esimerkiksi sata euroa.
Kokoomus ja keskusta sanovat miettivänsä mahdollista korotusta vasta taloustilanteen paranemisen mukaan.
Perusturvan taso on nykyisin noin 550 euroa kuussa, alhaisimmillaan 400 euroa asumismenojen jälkeen. Osa suomalaista elää selvästi tätäkin vähemmällä.
Useimmat puolueet linjaavat perusturvaksi muun muassa työttömän peruspäivärahan, työmarkkinatuen, vanhempainrahat ja sairauspäivärahan. Vasemmistoliitto nostaisi perusturvan minimitasolle myös eläkkeet, kotihoidontuen, opintorahan ja yrittäjän starttirahan.
Perusturva on noussut vaaliteemaksi, kun tutkimukset ovat osoittaneet, että köyhyys ja tuloerot ovat kasvaneet eikä nykyinen perusturva riitä minimitoimentuloon.
Perusturvalla elävä elää vähemmällä kuin vuonna 1990, lukuun ottamatta tuoretta takuueläkettä. Hänellä on käytettävissään noin neljännes keskituloisen käytettävissä olevasta rahamäärästä.
Perusturvan nostajienkaan rintama ei ole yhtenäinen. Tavoitteiden toteuttamista hankaloittaa se, että keskustelussa kulkee mukana perusturvaa korkeampi ansiosidonnainen työttömyysturva. Sen korotus samalla kertaa on SDP:lle kynnyskysymys. Näin paketin hinta nousee ja muutos on vaikeampi saada läpi.
Perusturvan tasoon ovat ottaneet kantaa monet muutkin tahot kuin eduskuntapuolueet. Esimerkiksi Mielenterveyden keskusliitto on esittänyt 120 euron korotusta ja Suomen kommunistinen puolue noin 450 euron korotusta.
Kansalaisista kolme neljäsosaa pitää perusturvaa liian pienenä Turun yliopiston mukaan. Keskimäärin suomalaiset lisäisivät nykytasoon parisataa euroa.
Tavoiteltava vähimmäisperusturva
Keskusta: Ei saa leikata, paremmassa taloustilanteessa on mahdollista nostaa.
Kokoomus: Heikoimmassa asemassa olevilta ei pidä leikata.
Kristilliset: Perusturva nostetaan tasolle, jolla se takaa pitkäaikaissairaille ja vammaisille sosiaalisesti hyväksyttävän elintason.
Perussuomalaiset: Esimerkiksi 100 euron korotus ja sitominen kuluttajahintaindeksiin.
SDP: 650 euroa.
Vasemmistoliitto: 750 euroa.
Vihreät: 650 euroa.


















