KAUPALLINEN YHTEISTYÖ | OP Kymenlaakso

Jaalalainen Ville Iiskola:
”Osuuspankin edustajistossa pääsee seuraamaan pankin toimintaa näköalapaikalta”

31.7.2017 8:15

Erittäin mielenkiintoisia asioita ja paljon uusia mukavia tuttavuuksia, summaa jaalalainen Ville Iiskola, 32, kokemuksiaan Kymenlaakson Osuuspankin edustajistosta.
Iiskolalla on pian takanaan ensimmäinen toimikausi oman pankkinsa edustajistossa. Hän lähti ehdokkaaksi edustajistovaaleihin vuonna 2012, kun pankin puolelta siihen kannustettiin.

Edustajiston toiminta ei ollut aiemmin jaalalaiselle tuttua, mutta mielenkiinto heräsi heti. Nimensä mukaisesti edustajisto edustaa paikallisen osuuspankin omistaja-asiakkaita: Kymenlaaksossa omistaja-asiakkaita on noin 52 600 ja tulevassa uudessa edustajistossa jäseniä 40. Edustajisto on näköalapaikka osuuspankin ja koko toimialan kehitykseen, sillä se on pankin ylin päätöksentekoelin.
– Pidän itseäni sillä tavalla keskivertokaverina, että pankin toiminta kiinnostaa, mutta en ollut siihen erityisen syvällisesti perehtynyt. Ajattelin, että tämä olisi hyvä tapa tulla asioiden kanssa tutummaksi ja tutustua pankkiin lähemmin, omien sanojensa mukaan koko elämänsä osuuspankin asiakkaana ollut Iiskola kertoo.

Odotukset ovat täyttyneet. Iiskolan mukaan toimikauden aikana on tullut paljon uutta oppia pankin toiminnasta, tavoitteista ja termistöstä.
– Digitalisoituminen, alan kova kilpailu ja Osuuspankin halu kehittyä ovat olleet jatkuvasti esillä ja niistä on keskustelu paljon, Iiskola kuvailee.


Halu oppia uutta kantaa pitkälle

Iiskola kannustaa asettumaan ehdokkaaksi edustajiston vaaleissa, jos vain on innokas oppimaan uutta.
– Se on tärkein ominaisuus. Tietysti on hyvä olla kiinnostunut rahoitus- ja pankkitoiminnasta, mutta erityisosaamista alalta ei tarvita, sillä asioista kerrotaan selkeästi ja kokoukset ovat olleet hyvin valmisteltuja, Iiskola sanoo.

Kokousten lisäksi edustajiston jäseniä pidetäänkin ajan tasalla esimerkiksi erilaisissa koulutuksissa ja sähköpostitse. Jalkapalloilijan, opettajan ja kahden pienen lapsen isästä edustajistotyöskentely ei ole liian aikaa vievää.
– Kokouksia on vain kerran tai pari vuodessa, joten niille löytyy aikaa kiireisemmästäkin arjesta.

Edustajisto on monille ensimmäinen askel muihin luottamustoimiin kuten hallintoneuvostoon tai hallitukseen. Iiskola ei ainakaan toistaiseksi ole hakeutumassa eteenpäin, mutta pitää jo tätä kokemusta erittäin hyödyllisenä ja opettavaisena.
– Varmasti tämä on myös hyvä ja arvostettu meriitti esimerkiksi omassa ansioluettelossa, Iiskola huomauttaa.


Sähköinen äänestys syksyn vaaleissa

Tänä syksynä pidettävissä edustajiston vaaleissa ehdokkaaksi voi ryhtyä täysi-ikäinen Kymenlaakson Osuuspankin omistaja-asiakas, joka on ollut pankin omistaja kuluvan vuoden kesäkuun lopussa.
Lisäksi ehdokkaaksi haluava tarvitsee kolme kannattajaa, joiden tulee olla saman osuuspankin omistaja-asiakkaita. Ehdokkaaksi voi ilmoittautua ja ilmaista kannatuksensa sopivalle ehdokkaalle 14.8.–8.9. sähköisesti tai paperilomakkeella.

Varsinainen äänestys on 6.–19.11., jolloin äänestää voi sähköisesti, postitse tai konttorissa asioimalla. Äänestyspäätöksen helpottamiseksi Kymenlaakson Osuuspankissa on käytössä myös vaalikone valtiollisten vaalien tapaan.

Kymenlaaksossa edustajia valitaan yhteensä 40, jotka jakautuvat vaalipiireittäin suhteessa omistaja-asiakkaiden määrään: Kouvolan vaalipiiristä valitaan 16, Kotkasta 12, Haminasta 6, Inkeroisista ja Myllykoskelta yhteensä 5 ja Virolahdelta yksi edustaja.

Kymenlaakson Osuuspankin varatoimitusjohtaja Pekka Raivisto toivoo, että ehdokkaaksi asettuu eri-ikäisiä ja eritaustaisia ihmisiä ympäri Kymenlaaksoa. Etenkin nuoria ja naisia kaivattaisiin listoille entistä enemmän.
– Pohjatietoja ei tarvitse olla paljon, vaan nimenomaan innostusta ja kiinnostusta talouselämää ja finanssialaa kohtaan. Edustajiston kokouksissa kyllä oppii tarvittaessa lisää, Raivisto lupaa.

Lisätietoja ja ohjeita edustajiston vaaleista löytyy osoitteesta op-edustajistonvaalit.fi.