Kirsi Juura Karjalan liiton varapuheenjohtajaksi

30.4.2017 4:00

Karjalan Liiton liittokokous valitsi uudeksi puheenjohtajaksi kansanedustaja Pertti Hakasen Sastamalasta. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin viestintäpäällikkö Kirsi Juura Kymenlaaksosta. Toisena varapuheenjohtajana jatkaa järjestötoiminnan ja -koulutuksen asiantuntija Eevaliisa Kurki Hyvinkäältä. Karjalan Liiton valtuuston puheenjohtajana jatkaa ministeri Matti Puhakka.

Karjalan Liitto jakoi ansiomerkkejä sekä palkitsi jäsenyhteisöjään toiminta- ja urheilukilpailuissa. Kymenlaaksolaiset jäsenyhteisöt pärjäsivät kilpailuissa erinomaisesti. Kotkan Karjalaisseura sijoittui toiseksi ja Haminan seudun Karjala-seuran kolmanneksi toimintakilpailun sarjassa Seurat 101—200 jäsentä. Sekakuoro Kymen Laulu sijoittui toiseksi sarjassa Muut seurat ja Karjalaisseurojen Kymenlaakson piiri tuli toiseksi piirien sarjassa. Karjalan Liiton kuntoralli -kilpailussa Haminan seudun Karjalaseura sijoittui kolmanneksi. Liittokokouksessa jaettiin kultaisia ansiomerkkejä, joista yksi myönnettiin Haminan seudun Karjalaseuran Ritva Rikalle.

Karjalan Liitto on karjalaisen kulttuurin edunvalvoja ja sen sanansaattaja. Liitto tekee vahvasti yhteistyötä Karjalan alueella rajan molemmin puolin, ja on vahvasti mukana Karjalan alueeseen liittyvässä keskustelussa.

Karjalan Liitto on noin neljänsadan yhteisön valtakunnallinen kattojärjestö. Jäsenyhteisöissä on henkilöjäseniä yhteensä noin 30 000. |

Saija Pelvas