Bulgarialaismiehet kopioivat urakalla maksukortteja

9.2.2012 10:36
Näyttää aivan tavalliselta pankkiautomaatilta, mutta kyse on kuitenkin automaatista, johon asetettu niin sanottu skimmauslaite, korttitietojen kalastamiseksi. Kuvaaja: Keskusrikospoliisi

Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi laajan, Vaasasta Rovaniemelle ulottuneen maksukorttien kopiointisarjan esitutkinnan.

Erittäin suunnitelmallisesti tehdystä rikossarjasta epäillään kolmea bulgarialaismiestä. Kopioinnissa käytettiin pankkiautomaatteihin asennettuja niin sanottuja skimmauslaitteita, joiden avulla tehdyillä korttikopioilla on toisella puolella maapalloa nostettu kymmenien tuhansien eurojen edestä rahaa.

Poliisi otti viime vuoden syyskuussa Kokkolassa kiinni kolme bulgarialaismiestä, jotka olivat asentaneet skimmauslaitteita useisiin pankkiautomaatteihin eri paikkakunnilla. Seurueen ajoneuvosta löytyi neljä täydellistä skimmauslaitetta, joihin oli taltioituna kymmeniä tunteja maksukorttien kopiointikuvaa.

Miehet pitivät majapaikkaa Ruotsin puolella ja tekivät sieltä lähes päivittäin matkoja Suomen puolelle ensin heinä-elokuussa ja toisen kerran syyskuussa 2011. Miesten epäillään Ruotsista Suomeen kohdistuneilla skimmausmatkoillaan kopioineen kaikkiaan tuhansien ihmisten pankkikorttitiedot, jotka he pääosin lähettivät ulkomaille.

Väärennetyillä korteilla on tehty käteisvarojen nostoja muun muassa Chicagossa Yhdysvalloissa joulukuussa 2011. Nostoja on tehty kymmenien tuhansien eurojen edestä.

Miesten käyttämä skimmauslaite vastaa väriltään, materiaaliltaan ja muodoltaan alkuperäisen laitteiston ulkoasua. Sen havaitseminen on pankkiautomaatin käyttäjälle lähes mahdotonta. Huomionarvoista on myös se, että Suomessa käytettäviä Otto-automaattimalleja ei ole käytössä missään muussa maassa maailmassa. Skimmauslaitteet on siten valmistettu erityisesti Suomea varten.