Eläkeläisten kalastusoikeuksia esitetään kavennettaviksi
9.2.2012 10:07Kalastuslain uudistamistyöryhmän mietinnössä esitetään 65 täyttäneiden maksuttoman viehekalastusoikeuden poistamista ja halutaan veroluonteinen kalastuksenhoitomaksu myös eläkeläisten maksettavaksi.
Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö vastustaa yleiskalastusoikeuden kaventamisehdotuksia, koska maksuttomien kalastusoikeuksien poistamisesta johtaa ikääntyvän väestön kalastusharrastuksen vähenemiseen.
—Samalla vähenevät ne positiiviset vaikutukset, joita kalastuksella on ikääntyvien ihmisten fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Samalla se vähentää ikäryhmälle tyypillistä monipuolista ja monilajista kalastusta, joka kohdistuu muihinkin kuin petokaloihin. Tämän lisäksi eläkeläisillä isovanhempina tai kalastusseurojen kalakummeina on suuri merkitys monipuolisen kalastusharrastuksen siirtämisessä lapsille ja nuorille, Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö sanoo kannanotossaan..
Järjestön mukaan työryhmän esitys on räikeässä ristiriidassa Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelman kanssa, jonka mukaan maksuttomia ja maksullisia yleiskalastusoikeuksia tulisi kehittää ja laajentaa.
Eläkeläisten kalastusoikeuden kaventaminen on osa mietinnön esittämää ns. yhden kortin mallia, joka sulauttaisi nykyisen läänikohtaisen viehekortin ja veroluonteisen kalastuksenhoitomaksun yhdeksi, kaikille 18 vuotta täyttäneille kalastajille pakolliseksi maksuksi onkijoita ja pilkkijöitä lukuun ottamatta.

















