Historian rauniot pelottavat Soinia
2.9. 04:00
Perussuomalaiset on nyt häkellyttävänkin samanlaisessa tilanteessa kuin sen edeltäjäpuolue SMP oli vajaat 30 vuotta sitten.
SMP:n kannatus yli kaksinkertaistui vuoden 1983 eduskuntavaaleissa. 7 kansanedustajan pienpuolueesta tuli yhdessä yössä 17 edustajan keskiraskaan sarjan puolue.
Suurvoitto kuitenkin mureni hallitusvastuussa. Erityisen raskaiksi puolueelle kävivät työvoimaministerin salkku ja kansan mieliin iskostuneet puheet työttömyyden poistamisesta kuudessa kuukaudessa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini totesi vastikään, että työministerin salkku ei kelpaa puolueelle, mikäli hallitusovet ensi kevään vaalien jälkeen avautuvat.
SMP:n liemissäkin marinoitua Soinia on helppo ymmärtää historian opetusten jälkeen. Työministeriä näkymättömämmät ja helpommat paikat takaisivat sen, että jonkinlaisena vastarannan kiiskenä olisi hallitusvastuussakin mahdollista pulikoida.
Toinen kysymys on se, onko tällainen ehtojen asettelu viisasta puolueelle, jonka suosion kasvaminen perustuu pitkälti myös nykyisen talous- ja työllisyyspolitiikan arvosteluun. Räksyttäminen ilman halua ottaa vastuuta vaikeistakin asioista on turhaa räksytystä.
Perussuomalaiset tavoittelevat 15:tä kansanedustajaa. Jos tavoite toteutuu, puoluetta ei voida ohittaa hallitusneuvotteluissa.
Myös suuret puolueet ovat historiankirjansa lukeneet: kiusallisesti hiekkalaatikolle ilmestynyt uusi tulija haluttaneen palauttaa hallitusvastuulla takaisin takariviin.
Mikäli perussuomalaiset ponnistaa hallitukseen, on vastuunkantajana onnistuminen puolueelle elämän ja kuoleman kysymys.
janne.ronkko@kouvolansanomat.fi
Janne Rönkkö
Lähetä uutinen kaverille