Pääkirjoitus: Ilmastonmuutos ei loppunut koronavirukseen

Timo Laitakari

Pimeä ja märkä syksy vaihtui marraskuun jälkeen pimeään ja märkään talveen. Tällainen ilmasto meillä nykyään on – loskainen. Ei paljon lohduta, että sääennusteet lupailevat viikolle pientä pakastumista.

Tammi–marraskuu on ollut Suomessa mittaushistorian lämpimin. Joulukuun jälkeen sama voidaan luultavasti todeta myös koko vuodesta.

Maailmanlaajuisestikin kuluva vuosi on ollut erittäin lämmin. Arvioiden mukaan 2020 on taas eräs mittaushistorian lämpimimmistä. Vastaavat ennätysuutiset ovat viime vuosina tulleet tutuiksi, sillä 2000-luvulla erittäin lämpimien vuosien osuus on kasvanut.

Sanna Marinin (sd.) hallituksen ohjelmassa ilmastonmuutoksen torjunta on vahvasti esillä. Hallituksen käytännön työssä koronavirus on kuitenkin vienyt päähuomion. Tämä on tietysti akuutin tilanteen kannalta ymmärrettävää. Koko maailman tulevaisuuden kannalta ilmastonmuutos on silti mittaluokaltaan ja hankaluudeltaan koronaakin isompi haaste.

Ainakin puheen tasolla myös pääministeri tämän tiedostaa, kuten tuli selväksi perjantaisista keskusteluista YK:n pääsihteerin kanssa. Hallituksen sisällä asioiden painoarvoista on kuitenkin erilaisiakin näkemyksiä.

Pääministeri osallistuu lauantaina kansainväliseen YK-vetoiseen ilmastohuippukokoukseen. Kokous järjestetään virtuaalisesti. Tällaiset etätapaamiset ovat pieni esimerkki siitä, kuinka pakon edessä monia toimintatapoja ja käsityksiä pystytään globaalistikin muuttamaan. Matkustaminen on vähentynyt ja samalla niiden päästöt.

Ilmatonmuutos on monelle koronaa epämääräisempi, abstrakti uhka. Koronan vuoksi etelänmatkat jäävät tekemättä, mutta ilmastonmuutoksen vuoksi yhtä moni ei näytä olevan siihen valmis. Ilmastonmuutoksen kannalta olisi oleellista, että koronan ensi vuonna ehkä hellittäessä ei palattaisikaan vanhaan.

Koronaa ja ilmastonmuutosta yhdistää se, että yksityisten ihmisten toimilla on vaikutusta niiden torjuntaan. Päävastuu isoista toimista on kuitenkin hallituksilla ja kansainvälisellä yhteistyöllä.

Yksi EU-tason iso vipu ilmastotyössä on jättimäinen koronaelvytyspaketti. Merkittävä osa siitä osoitetaan juuri ilmastotoimiin.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka