Lukijalta: Kouvola lahjoittaa omistustaan?

Kouvola on käynyt neuvotteluja Kotkan kaupungin tietohallinnon yhdistämisestä yhteiseen yhtiöön. Kotkan kaupungin tietotekniikasta vastaava ICT Kymi -liikelaitos liitetään osaksi Kaakkois-Suomen Tieto Oy:tä eli KS-tietoa. Nämä neuvottelut ovat edenneet ilmeisesti siten, että tarvittavat sopimukset ovat valmiina lokakuussa tapahtuvaa päätöksentekoa varten. Valmistelusta ei ole informoitu poliittisia ryhmiä. Konsernijaostossa asiaa on käsitelty, mutta ratkaisevat selvitykset ja oheismateriaalit on jätetty pois julkisista asiakirjoista. Ilmeisesti valmistelut yhdistämisestä tehdään salassa osakeyhtiölain takana. KS-Tiedon ylimääräinen yhtiökokous järjestetään heti, kun Kotkan ja Kouvolan kaupungit ovat neuvotelleet Kotkan ICT Kymin liikkeenluovutusprosessit loppuun. Työterveyshuollon yhtiöittämisen yhteydessä Kouvola ei saanut yhtäkään osaketta. Toistaako historia itseään? Liikevaihdon perusteella uudesta perustettavasta yhtiöstä Kotkan osuus tulisi olla noin 30 prosenttia. Miksi Kouvola ei tarjoa Kotkalle mahdollisuutta hankkia yhtä osaketta Kouvolan omistamasta yhtiöstä, kuten Kotka teki vastaavassa tapauksessa? Tuskin tarvitsee olla tietäjä arvatakseen, että Kouvola on häviäjä näissä neuvotteluissa, varsinkin kun moni uusi vihreä valtuutettu on valmis luovuttamaan kaikki yhtiömme Kotkalle vain mainostaakseen itseään yhteistyökykyiseksi. Pekka Korpivaara, kaupunginvaltuutettu (kok.), Kouvola

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa digi ja pääset lukemaan kaikki Kouvolan Sanomien sisällöt.

Tilaa 3 kk 4 €/kk Tilaa 5 vk 3 €/vk Olen jo tilaaja