Napakat: Rakentakaa uimahalli Uttiin niin kouvolalaiset pääsevät uimaan lentokoneellakin

Ihmettelen, eikö käyttäjien ääni merkitse mitään uimahallin paikan valinnassa. Vaihtoehto Tervakangas ehdottomasti paras ja tasapuolisin paikka joka suhteessa, tehkää kerrankin oikea päätös.

Pandemian aikana on ilmennyt lisääntynyt innostus ottaa koira. Tulee muistaa, että kaikki rodut, kuten pystykorvarodut, joista esimerkkinä lapinkoira haukkuherkkänä ei sovellu kaupunkipihalle naapurisopua ajatellen.

JK

Äänestäminen on kuin käynti kaupassa, jossa on homeista leipää, itäneitä perunoita, hapanta maitoa ja rahasta saa väärin takaisin.

vanha köyhä sairas riistetty eläkeläinen

Tervaskankaalle saisi kivat ulkoaltaat sekä nurmikentät. Helposti parkkitilat, ei tilan puutetta. Aseman seudulla olisi kerrostalon asukkaille katseltavaa kun ihmiset makoilee ulkoaltailla ja myös junamatkaajille. Tiedänpähän ketä en äänestä.

Näin ne poliitikot kuuntelee kansalaismielipidettä uimahalliasiassa. Hyvä tietää näin ennen vaaleja. (Ja vielä tyhjää äänestäneet, voi hyvät hyssykät.)

VR Groupilla ei ole varaa kustantaa duunareilleen maskeja. Ja virman autolla kaupasta liikenteeseen. Hyvä hyvä.

Koulujen psykologien ja kuraattorien täytyy saada pysyä kouluissa, eli siellä missä oppilaat ovat. Sote-uudistuksen ongelmakohdat pitää tunnistaa ja heikennykset torjua.

Pääministeri haukkui julkisesti opettajia lomauttaneet kunnat. Kouvolassa ihan omat demarit päätti näistä lomautuksista – kaduttaako?

Olen ihmetellyt vuosia Kouvolan koulupolitiikkaa! Keskustan pienellä alueella on 7 peruskoulua ja jostain ihmeellisestä syystä Sarkolan koulu rakennetaan uudestaan ja se on 8:s. Koko keskusta selviäisi kahdella isolla yhtenäiskoululla ja muut puretaan pois! Koulumatkat pysyisi alle 2,5 km suunta. Silloin voimme puhua todellisista säästöistä!

J.S

Vuosituhannen älyttömin idea rakentaa uimahalli matkakeskukseen. Remontoidaan korjausta vaativat hallit ja unohdetaan tollaset naurettavat ideat.

Uimahallien aktiivikäyttäjä

Olisi todella hienoa saada uimahalli Matkakeskuksen alueelle. Näin mahdollisimman moni autoton ikäihminen, opiskelija, koululainen, vammainen pääsee vesiliikuntaan ja -urheiluun. Parkkialuetta riittää autoileville. Käykää katsomassa.

RV

Mielenkiinnolla seuraan, aikooko Kouvolan kaupunki maksaa työntekijöille koronarahaa, kuten naapurikunta Kotka teki.

Koronarahat jakoon

Matkakeskus uimahallille erittäin hyvä paikka! Pulinat pois, ollaan tyytyväisiä, että saadaan uusi halli!

Hyvätuloisten halutaan maksavan progressiivista kuntaveroa, pelkkä enemmän maksaminen ei hyvinvointivaltiolle riitä. Kun rikkaita kuitenkin on Suomessa vähän, pitää hyvätuloisuuden raja säätää niin, että progression tuotto tuntuu kuntataloudessa. Sopisiko 3 000 euroa.

Helluntain aikaan puhutaan Pyhästä Hengestä, joka on Jumalan ja Jeesuksen Henki, Totuuden Henki. Jonka Jumala antaa niille, jotka tottelevat häntä.

M- R S

VR:n eri henkilöstöryhmien yllättävät työnseisaukset, ts. laittomat lakot saavat paljon pahaa aikaan. Sekä matkustaville taloudellisesti että po. ammattijärjestölle imagollisesti. Kannattiko? Tuliko varma olo?

Matkakeskuksen uimahallille tulee kaikki linja-autot koko Kouvolan alueelta, myös täältä Viitakummusta. Idästä, etelästä ja lännestä osa pääsee myös junalla.

Rakentakaa uimahalli Uttiin niin kouvolalaiset pääsevät uimaan lentokoneellakin. Verkkokysely ei täyttänyt kuntalaiskyselyn kriteerejä.

Kuinka moni kouvolalainen kävisi uimahallissa junalla? Matkakeskukseen mieluummin monitoimi-/kulttuuritalo, jonne kauempaakin olisi helppo tulla bussilla tai junalla.

Junalla liikkuu paljon vaarallisen aineiden kuljetuksia. Entäs jos jotain käy? Onkohan mietitty? Halli täys väkeä, vaunu suistuu ja räjähdyspilvi leviää.

Kaupunki teki hakkuita Kaipiaisissa, ympäristö- ja virkistysarvoista ei tietoakaan. Jäljelle jäi metsänpohja, joka on kuin sotatanner. Ei liene liikaa vaadittu, jos siistisitte jälkenne. Vastuuta toimintaanne myös taajamissa.

En ikinä rakentaisi uimahallia Matkakeskukseen. Keskusta ruuhkautuu entistä enemmän. Paras paikka olisi Veturin lähellä. Päättäjät, järki käteen.

Mitä vanhat silmäni näkivät Napakoissa? Kehitysvammaiset isoon yksikköön! Ei tässä ole monta vuotta kun Kuusankoskelta lopetettiin suurin osa "laitosta". Haloo! Hölmöläisten hommaa, ei se peitto jatku yhtään vaikka kuinka monta kertaa päästä toiseen jatkaisi. Keskuslaitos oli hyvä ja turvallinen ympäristö heille. Aina tulee olemaan heitä jotka eivät pärjää avohuollossa.

Nuo Maltalle ja ulkomaille rekisteröidyt nettikasinot pitää kieltää Suomessa, koska niistä ei saa voittoja kotiutettua pitkänkään passin, henkilökortin, ajokortin, kotitalouslaskun, tiliotteen ja pankkikortin latauksen jälkeen. Noiden asiakirjojen luovuttaminen on kyseenalaista noille "kasinolle". Pelaaminen on turhaa, koska voittoja ei saa. Suomen poliisi ei pysty tekemään mitään näille ulkomailla toimiville nettikasinoille, joten älkää pelatko niitä. Menee vain rahat.

Iltapäivälehdessä oli artikkeli kuinka ulkomaalaiset kokevat suomalaiset ihmiset epäystävällisinä. Se on valitettavasti täysin totta. Ihmiset ovat törkeitä, ilkeitä, eivätkä osaa yhtään ottaa kanssaihmisiä huomioon saati arvostaa heitä. Jatkuvasti viljellään sanontaa: "eihän se hullu ole, joka pyytää, vaan se joka maksaa". Niinpä juostaan ympäriinsä kädet ojossa ja suut ammollaan auki, antakaa, antakaa, antakaa... Tällä siirretään myös vastuu kokonaan vastapuolelle eli delegoidaan jollekin muulle.

Kun uimahalli siirretään asemalle, niin Urheilupuiston uimahallin tilalle jotain järkevää, kirjasto, teatteri ym. Niiden paikalle kerrostaloja niin saadaan porukkaa keskustaan ja puistoihin.

Kommentoi