Lukijalta: Toivotko, että oma lapsesi muuttaa kiireen vilkkaan pois?

On hyvin totta, että Kouvolan pitää säästää. Muuttotappiokuntana huoltosuhde heikkenee. Kuntapoliitikoilla on toisaalta nyt tärkeää saada kammettua Kouvola noususuhdanteelle, mutta toisaalta ei saa säästää itseä hengiltäkään.

On varauduttava siihen, että tulevaisuutta varten tehdään nyt myös samalla ns. tulevaisuusinvestointeja. Niillä tarkoitan hankkeita, jotka ovat noin 10–20 vuoden päässä.

Hankkeista syntyy poliittista ristivetoa hyvin helposti, kun niiden hyötyjen arviointi on etukäteen vaikeaa. Ja mitä kauempana hanke on, niin sitä vaikeampaa. Näin ollen tarvitaan hyviä laskelmia ja eri skenaarioiden arviointeja.

Erityisesti on selvitettävä, mitkä ovat riskit, jos koko hanke tyritään. Onko arvioitu oikein hankkeen markkinatilanne tulevaisuudessakin? Tunnetaanko kaikki tulevat kulut ja riskit?

Tulevaisuusinvestointien suunnitteluun palkkaisin konsultteja. Olen nyt seurannut tarkastuslautakunnan jäsenenä mm. sitä, miten pinnallisesti nyt suunniteltujen hankkeiden hyödyt ja riskit esitellään valtuustossa päättäjille. Konsultit voivat käyttää aikaa tehokkaammin kuin muissa kiireissä olevat taitavat virkamiehemme ja konsulteilla voi olla hankittua erityistaitoa tai voivat alihankkia sitä laskelmien tekemiseen. Hyvillä laskelmilla mutu-politikoinnille annetaan vähemmän tilaa.

Mikä sitten tulevaisuusinvestointi voisi olla? Meillä on täällä Kouvolassa niin paljon ihmisiä, että eiköhän voisi laittaa ideakilpailu pystyyn! Rohkenen julkistaa omiani: mm. toimintamahdollisuuksia lisää ympäristöteknologiassa tai hyvinvointipalveluissa ja kaupunkikuvan tiivistäminen Koria–Kouvola–Kuusankoski–Valkeala-akselille.

Tulevalla valtuustokaudella on suunniteltava Kouvolaa tulevaisuusinvestoinneilla myös niille kouvolalaisille, jotka nyt syntyvät. Millaisessa Kouvolassa toivoisit oman lapsesi asuvan vai toivotko hänen muuttavan vaan kiireen vilkkaan pois?

Jaana Lehtilä

Kuntavaaliehdokas (vihr.)

Kommentoi