Lukijalta: Voi elää vaikka kuinka kauan!

Vuosia sitten luin erään runon, joka kosketti minua ja on jäänyt pysyvästi mieleeni. Sen sisältö oli jokseenkin seuraavanlainen:

Kunnanisät ovat tarkastuskierrolla kunnalliskodissa. Kiertelevät, katselevat. Sitten pysähtyvät erään hoidokin eteen. Hän on kunnanelätti, hoidokki, sillä nimellä heitä siihen aikaan kutsuttiin. Kysyvät: "Mitä kuuluu?" " Hyvää kuuluu", hoidokki vastaa iloisella mielellä. Kunnanisät kääntävät selkänsä hoidokille ja alkavat kuiskutella keskenään. "Voi, voi! Saattaa elää vaikka kuinka kauan!"

Voi, voi mikä kuluerä me ikäihmiset olemmekaan yhteiskunnalle! Kymmenvuotiaina me sota-ajan lapset työteon aloitimme. Työpanoksemme näkyy edelleen tämän ajan yhteiskunnassa. Mutta miten se näkyy vanhan ihmisen arvostuksena hänen hoidossaan?

Kotihoito on hyvä ratkaisu. Kotona mahdollisimman pitkään, vaikka kuolemaan asti. Mutta kotihoidossa ei ole aikaa vanhukselle, ei myöskään hoitajalle. Eräs ystäväni kutsuikin kotihoitoa ”kiirepalveluksi".

Tämä on rasittavaa työntekijällekin. Työntekijästä on tullut kilpajuoksija kelloa vastaan.

Tämä ei tyydytä monipuolisesti koulutettua työntekijää. Kun eettiset arvot eivät toteudu, se vaikuttaa henkiseen jaksamiseen. Monet vaihtavatkin työtehtäviä, koska eivät halua olla jatkuvasti alisuorittajia. Näin hoitajavaje kasvaa, ja se on meiltä vanhuksilta pois.

Kotihoidon työntekijä arvioi tuen tarpeen riittävän ajoissa ja vie tiedot eteenpäin. Työntekijä arvioi tuen oikean ajoituksen ja mitoituksen sekä hoitotilanteiden erilaisuuden ajankäytön suhteen. Tämä kaikki on tiimityötä, johon asiantuntemuksen tuo oma hoitaja.

Oma tiimi, jossa voi jakaa asiantuntemusta, on myös merkittävä seikka työssä jaksamisen kannalta. Myös omaiset pidetään mukana hoidon suunnittelussa ja heille kerrotaan vaihtoehtoiset hoitosuunnitelmat.

Työ on vaativaa, haastavaa, mutta palkitsevaa. Vaativan työn arvostus tulee näkyviin hoidettavan hyvinvointina, mutta miksi se ei näy työoloissa eikä palkkauksessa? Hyvä hoitotyö on arvokasta niin vanhukselle, työntekijälle itselleen kuin koko yhteiskunnallekin.

Kaikesta tästä niukkuudesta huolimatta vanhakin ihminen kaipaa läheisyyttä ja hoivaa, kun omat voimat ehtyvät. Tutun hoitajan läsnäolo on kotihoidon kulmakivi.

Palaan alkuun. Tälläkin hetkellä Suomessa elää köyhyysrajan alapuolella ihmisiä, vähävaraisia. Heillä ei ole varaa valita hoitopaikkaa tai esim. lääkäriä. Eriarvoisuus ei ole mihinkään kadonnut, ja tulevaisuuden ratkaisuihin vaikuttavat nykyisten päättäjien eettiset periaatteet ja arvot.

Vieno Viitakare, Kuusankoski

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka